"Dramaturgian perusteet" (4 op)

"Dramaturgian perusteet" (4 op) alkoi 2.12.2011 alkukaavailujen mukaisesti klo 19 teatteriesityksellä. Kävimme Kino Sammossa katsomassa Riihimäen nuorisoteatterin "LEX IHMEMAA - Liisan seikkailu" - näytelmän, jonka Mari Oiva oli ohjannut. Näytelmä siis perustuu kolmeen teokseen: Lewis Carrollin "Liisan seikkailut ihmemaassa" ja "Liisan seikkailut peilimaassa" sekä Franz Kafkan "Oikeusjuttu". Tein blogiini esittelyt niin kirjoista kuin näytelmästä.

Lauantaina 3.12. syvennyimme siihen, mitä dramaturgia on ja lopuksi valitsimme tekstin, jota itse kukin lähtee työstämään draamalliseksi dialogiksi tms. Valitsin tekstikseni yllätyksettömästi Virginia Woolfin "Mrs Dalloway" [1925] - teoksesta Septimus Warren Smithin ja Clarissa Dallowayn välisen suhteen. Henkilöthän eivät kirjassa kohtaa, ja mietinkin, miten kirjan dynamiikka olisi ehkä muuttunut, jos näin olisi käynyt.

     *     *     *

Dramaturgia jatkuu vielä kahtena viikonvaihteena 13.-14.1. ja 24.-25.2.2012 pe klo 17-19.30 ja la klo 9-15.15.

Oppimispäiväkirja - versio 1.0

TIETOKIRJOITTAMISEN PERUSTEET  / Pia Houni

OPPIMISPÄIVÄKIRJAN TEKEYTYMISEN SEURANTA

09.10.2011
Tämä teksti ei vielä ole varsinainen Oppimispäiväkirja vaan olen Muistikirjastani purkanut tähän blogikirjoitukseen kurssin kahden (2) ensimmäisen päivänä aikana 7.-8.10. tehdyt 1) tehtävät ja 2) hajanaiset muistiinpanot. Mutta lopullinen päiväkirja tekeytyy TÄHÄN vähitellen. Toisin sanoen muokkaan blogitekstiä vähitellen.

Pia Houni ei ole vielä toimittanut powerpoint - esitystään, joten sitä en vielä käsittele. Muuta ennakkomateriaalia ja luennolla saatua materiaalia käsittelen myös päiväkirjassa. Näissä kommenteissa käytän punaista väriä.

Kurssin jälkimmäinen puolisko pidetään 11.-12.11. Riihimäellä.

     *     *     * 

13.11.2011
Reilu kuukausi on mennyt eikä päiväkirja ole edennyt paljonkaan. Pia Hounin powerpoint - esitys tuli joidenkin päivien päästä postista, ja luin slaidit, mutta ne eivät herättäneet välittömästi mitään sellaisia ajatuksia, jotka olisivat saaneet minut täydentämään päiväkirjaani.


14.11.2011
Ja sitten viimeiset kiusaukset. Suurin osa päiväkirjan loppuosasta on ryhmän tekemien tietotekstien esittelyä ja kommentointia.

OPPIMISPÄIVÄKIRJA

Suoraan asiaan - mistä esseen kirjoitus?

Tietokirjoittamisen perusteiden suoritustapa koostuu kahdesta osasta: osallistumisesta opetukseen Riihimäellä ja oman esseen kirjoittamisesta, itsevalitusta aiheesta. Aivan alussa kävimme jo ensimmäisen keskustelun tehtävistä esseistä, jotka marraskuun puolivälissä käsitellään ryhmässä.

Olin pohdiskellut aihetta edellisenä iltana ja pyöritellyt joitain vaihtoehtoja. Mielessäni yhdistyivät juuri lukaisemani Kai Ekholmin kirjaset "Kielletyistä kirjoista" (1989, 1990, 2000) ja Väinö Kirstinän pienoisessee "Kirjarovioiden valot" (1977) - kokoelmassa sekä oheismateriaalissa olleet "Hyvä kirja" (2006) - kirjan kaksi kirjoitusta.- Tietokirjallisuus on kaikkinensa jollain tavalla ongelmallinen asia. Koin sen omakohtaisesti parisen vuotta sitten ennen kuin päätin pätevöityä kirjastonhoitajaksi. Paljon mieluummin olisin keskittynyt (kulttuuri)toimittajan työhön, ja kirjoittanut esimerkiksi kirja-arvioita eri alojen tietokirjoista.

Lehdet eivät kuitenkaan olleet / ole kovin kiinnostuneita tietokirjoista. Lue: maksamaan tietokirjakriitikoille. Ylipäätään kirjallisuuskriitikoiden ja -arvostelujen määrä lehdissä on viime vuosina koko ajan vähentynyt. Osittain syynä on varmasti se, että kritiikki on siirtynyt netin blogeihin. Mutta voidaan kysyä kumpi oli ensin: blogien määrän kasvu vai kritiikin väheneminen. Olennaista on että tietokirjojen tekeminen lyö leiville, mutta ei niistä puhuminen ja kirjoittaminen.

Edellä on oman esseeni kirjoituksen lähtökohta, idea siitä, mistä aiheesta voisin kirjoittaa. "Hyvä kirja" - teoksessa tieto- ja kaunokirjailija, toimittaja Paula Havaste kertoo omasta kirjailijanurastaan. Myös hän kokee tietokirjoittamisen julkisuuden ongelmalliseksi, ja hän tekee ehdotuksia sen suhteen, miten tähän julkisuuteen voisi vaikuttaa. - Esimerkiksi kustantajat voisivat panostaa tietokirjailijoihin samalla tavalla kuin kaunokirjailijoihin. Ehdotus vaikuttaa hyvältä, mutta on ehkä epärealistinen - eikä välttämättä kovin hyvä. Tietokirjailijoita on paljon enemmän kuin kaunokirjailijoita, eikä kaikkia merkittäviä tietokirjailijoita voi kustantajien toimesta nostaa julkisuuteen. Lisäksi voidaan kysyä, kuinka suuri osa tietokirjoista ja tietokirjailijoista on merkittäviä - ja keiden kannalta merkittäviä.

Professori Mikko Lehtonen on keskittynyt "Hyvä kirja" - artikkelissaan - ainakin otsikon mukaan - kirjojen laadun mittaamiseen. Hyvän tietokirjan kriteereitä tms. ei artikkelissa kuitenkaan nouse esiin. Lehtonen vain tyytyy toteamaan, että moderni erottelu taitoon (tieto) ja taiteeseen (kauno) on aikansa elänyt. Esim. omaelämänkerrallisessa fiktiossa tosiasiat ja sepite sekoitetaan. - Lehtonen olisi mielestäni voinut pysähtyä vähän pidemmäksi aikaan ajatukseen esimerkiksi taitavasta tekemisestä ja toisaalta taitavan tekemisen esittämisestä tai sepittämisestä. Tällä tavoin hän olisi päässyt lähemmäksi 1800-luvulla syntyneen porvarillisen romaanin ja tietokirjan erottelun ydintä. Samalla tietokirjojen viihteellistyminen, mistä hän myös kirjoittaa olisi saanut lihaa luiden ympärille. Porvarillisen / työläisromaanin tarkoitushan on aina myös viihdyttää.

Jos romaani ei viihdyttäisi, sitä ei luettaisi. Viihdyttyminen, (esteettinen) nautinto, on siis olennainen osa kaunokirjaa. Suurin osa suomalaisista tietokirjoista on oppikirjoja, joiden ei ole tarkoitus viihdyttää lukijoitaan. Ne ovat kirjoja, jotka pitävät kustantajat jaloillaan ja mahdollistavat vähempilevikkisten (kauno)kirjojen kustantamisen. Ei-viihdyttävät kirjat ovat myös puritaanisen, työ- ja koulutuskeskeisen kulttuurin ja sivistyksen perusta. Ihmisiä halutaan rasittaa ja stressata suurella määrällä faktatietoa. Ne ovat yhteiskunnan instituutio tai automaatti, jota ei ilmeisesti tarvitse sen kummemmin esitellä tai arvioida julkisuudessa. Ne ovat tehty ammattitaidolla etukäteen tiedettyyn tarpeeseen. Ne esittelevät itse itsensä kouluissa, oppilaitoksissa ja yliopistoissa.

Jäljelle jäävät (suurten kustantajien) tietokirjat ovat mm. niitä, joita kustantajat haluavat myydä vapailla markkinoilla kaikelle kansalle (kalliiseen hintaan). Nämä ovat kirjoja joiden ulkoasuun ja esitystapaan panostetaan, ja joista tehdään tietokirjapalkintojen ehdokaskirjoja. Lisäksi on suuri joukko muita tietokirjoja, joista ei tiedetä (ei ehkä koskaan tulla tietämään) paljon mitään.- Tosin netti blogeineen on muuttanut / muuttamassa melkein kaiken. Se on avannut aivan uudenlaisen mahdollisuuden tuoda esiin mm. tietokirjallisuutta, joka on aiemmin hukkunut - ties minne.

     *     *     *

TÄSSÄ vaiheessa olen viimeistään huomannut - niin kuin kurssin toisena päivänä kertoessani ajatuksistani muille huomasin - että olen ehkä haukannut liian ison palan purtavaksi kerrallaan tai edes palasteltuni pieniksi. On pystyttävä keskittymään johonkin yksittäiseen, konkreettiseen kohteeseen. Kirjaan tai joukkoon kirjoja joiden asema on muuttunut / muuttumassa mahdollisesti joko parempaan tai huonompaan suuntaan.

TRENDINÄ on että esimerkiksi oppikirjoista tehdään myös nettiin oppimateriaalia, mutta se ei ole kustantajille ja oppikirjan tekijöille vielä bisnes. Tilanne on ehkä nopeasti muuttumassa. Mahdollisesti 5-10 vuoden kuluttua esimerkiksi nuorisoasteen filosofian, psykologian, yhteiskuntatiedon ym. painetut kirjat poistuvat kokonaan käytöstä. Sähköisen materiaalin on kuitenkin oltava 100 % luotettavaa. Nykyään häiriöt verkkoyhteyksissä ja (luku)laitteiden puute vielä estävät eMateriaalien täysimittaisen käytön.

     *     *      *

TÄRKEINTÄ kai olisi nyt päättää, mitä minä itse haluan. Tilanne on sama kuin aloitettaessa kirjoittamaan kirjaa! On kehiteltävä ideaa. Ajatukseni oli siis pohtia, kysymystä siitä millä tavoin tällä hetkellä joistain kirjoista tehdään samalla tavalla kiellettyjä kuin ne olivat kiellettyjä esimerkiksi vuosina 1944-1946, jolloin kirjastoista ja kirjakaupoista viranomaiset poistattivat kirjoja. Ajatukseni oli / on, että nykypäivän sensuuri on yhä hienostuneempaa. Itsesensuuristakin on edetty jo pidemmälle, yhä 'sivistyneempään' suuntaan. - Samaan aikaan on yhä enemmän asioita, joita ei voi millään tavoin (tieto- tai kauno)kirjallisuudessa käsitellä.

Kirjoittelin suttupaperin syrjään listan kielletyistä aiheista kirjallisuudessa, joista ei joko kirjoiteta tai haluta kirjoittaa. Aiheet ovat joko tekijälle tai jollekin taholle vaarallisia (fakta) tai sellaiseksi koettuja (fiktio).  Fiktion (?) tekijän on esimerkiksi vaaraksi leimaantua (omaelämänkerralliseksi?) pedofiiliksi, jos hän eläytyy pedofiilin elämään ja toimintaan ja kertoo konkreettisesti ja tarkasti joistain tapahtumista, jotka ovat kiellettyjä ja laittomia. Toisin sanoen mielikuvituksen käyttö koituu kirjoittajan kohtaloksi. Pelkän ajattelun katsotaan olevan jo ensimmäinen askel kohti tekoa tai kirjan ajatellaan antavan malleja potentiaalisille tekijöille tms. Lisäksi ongelmana on se, että mielikuvituksen käyttö kirjan tekemisessä (fiktio) ja fantasiointi kuvitelluista asioista (fakta) on ilmeisesti suurimmalle osalle ihmisiä mahdoton asia ymmärtää tai hyväksyä, mikä taas liittyy luterilais-kristilliseen traditioomme, jossa korostetaan puhtaan omantunnon merkitystä. On olemassa likaisia asioita (faktat) joita ei voi tai saa puhua, edes sellaisista asioista, joita koko ajan tapahtuu perheen sisällä, sillä sillä tavoin saadaan omatunnot (fiktio) pidettyä puhtaina. Asiat jotka ei ole mielessä (fiktio?), eivät ole olemassa (fakta?)! Ja on muistettava, että jumala antaa aina kaikki pahimmatkin synnit anteeksi (fiktio, koska on kyse uskon asiasta). Riittää kun rukoilee (aina pahojen ajatusten ja tekojen jälkeen), ja katso - ihme tapahtuu, kaikki saadaan aina anteeksi (fakta, sillä voi taas alkaa tehdä ja toistaa samoja asioita ja tekoja).

     *     *    *

NIIN se lista jonka pikaisesti raapustin ennen ensimmäisen luennon alkua kahvikupposen ääressä.
Otsikko: MISTÄ EI SAA / VOI  KIRJOITTAA. Ranskalaisin viivoin lista on seuraavanlainen:

[1] pedofilia ([liittyy] -> [kotona:] insesti, [parisuhteessa:] sadomasokistinen seksi [toisen tahdon vastaisesti], myös kiduttaminen [esim. de Saden "Justinen" oman vaimon ja tyttären kiduttaminen]).

[2] perinteinen terrorismi [kohdistuu anonyymeihin ihmisiin, yleensä uskonnollisesti hyväksytyt motiivit, joko perustuen kristinuskoon tai islaminuskoon tai poliittiseen ideologiaan -> toive paratiisiin pääsystä, ilosanoman levitys ym.]

[3] sabotaasit [tuotannon / kuljetusten haittaaminen; esim. gandhilainen väkivallaton vastarinta kuuluu myös tähän, vaikka se voisi olla paljon tehokkaampaa kuin sotakoneistojen käyttö tai aseellinen maanpuolustus tms.]

[4] ydinvoimalaiskut [motiivina ympäristöajatteluun pohjautuva ideologinen ajatus ydinvoiman osoittamisesta haavoittuvaksi ja vaaralliseksi]

[5] 'eläinterrori' [esim. laboratorioeläinten pelastamiset, häkkieläinten vapauttamiset ym.]

[6] yleensä laittomuudet [jonkin tärkeänä pidetyn asian puolesta; vs moraali & omatunto]

[7] sodan lietsonta [yleensä avoin militarismi, joka peiteltynä kuitenkin on yhteiskunnassa, koska koneistoja rasvataan koko ajan ja myös käytetään 'rauhanturvaamisessa' ym]

[8] maahanmuuttajien vastustaminen, rasismi [ei edes asiallisesti perusteltu 'rasismi' ole hyväksyttyä; samaan aikaan unohdetaan kotikutoinen syvä rasismi, jonka kohteena ovat omat köyhät, työttömät]

[9] fasismi ym. (puolue)ideologiat [ei silti esim. äärioikeistolaisuuden / -vasemmistolaisuuden kielto tms. sinänsä, ei nykymuotoisten puolueiden toiminnan legitimiteetin kyseenalaistamista]

[10] kaikkinaisen 2- [3]moraalin paljastaminen nyky-yhteiskunnasta [vrt "Mefisto" - esimerkillinen perheenisä, joka kävi kesken idyllisten perhejuhlien tms. aikana takahuoneessa kiduttamassa ja tappamassa pari juutalaista]

Jne, jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ohessa vain muutamat ensimmäiseksi mieleen tulleet asiat. SIIS kaikki ne aiheet jotka liittyvät siihen millä tavoin ihmiset tekevät / voivat tehdä toisilleen PAHAA, ovat tietyllä tavalla kiellettyjä aiheita. Ja silti koko ajan tapahtuu kaikenlaista tai ainakin yritetään tehdä em. asioita. - Suomessa on viime aikoina käyty keskustelua ns. vihapuheesta, mikä tarkoittaa itsensuurin & kaikkinaisen puhumattomuuden & kirjoittamattomuuden venyttämisestä ja ulottamisesta yhä laajemmalle. Vihaa ei saisi näyttää ulospäin vaan pitää sisällään, mikä ON vaarallista (fakta). Vaarallisempaa kuin vihasta puhuminen ja vihan NÄYTTÄMINEN (fiktio). - Vihan tunteet ja aggressiot ja niiden ilmaiseminen voivat olla monella tavalla oikeutettuja perusteltuja & ne kuuluvat osaksi ihmisten elämää. Olennaistahan tässä on miten pitkälle vihankierteessä mennään. - TÄSSÄ tieto- ja kaunokirjallisuudella voisi olla paljonkin sanottavaa... Kirjailija voi kuvitella äärimmilleen vietyjä tilanteita. Mutta. Pahuuden tekijöihin ja heidän maailmaansa on voitava eläytyä, kuvitella millaista se on & tehdä se sanoin yhtä hyväksyttäväksi kuin he itse sen tekevät. Muutenhan asiaa ei voi todella ymmärtää eikä löydy lopullisia keinoja puuttua siihen. - Mielen mekanismit, jotka ruokkivat toisiin ihmisiin kohdistuvaa (asiallisesti perusteetonta) haitallista (esim. aggressiivista) ajattelua, puhetta ja käytöstä on paljastettava ja yritettävä muuttaa joksikin toisiksi. Pelkkä pikkuporvarillinen, keskiluokkainen lääkärileikki, terapointi kielellä ja kirjoituksilla ei riitä - sen kummemmin kuin Guantanamo Bay - tyyppiset interventiot ym. rankaisemiset.


     *    *     *

Vastaus kysymykseen "mistä essee" on vielä antamatta. Ehkä se muotoutuu tässä lähipäivänä. Uusin Kai Ekholmin pamfletti "Kirjastot ovat palaessaankin kauniita"(2010) on vielä lukematta. Ehkä sen kautta löytyy lopullinen idea.

C.W. Mills: "Sosiologinen mielikuvitus"

"Tietokirjoittamisen perusteet" - jakson motto oli Millsin klassikkokirjasta "Sosiologinen mielikuvitus" (alk. 1959), joka löytyy myös omasta kirjahyllystäni. Ostin sen vuosia sitten Hämeenlinnan kaupunginkirjaston poistomyynnistä. Tällä hetkellä kirjastossa on vielä kaksi kappaletta kyseistä teosta. Ensimmäistä vuoden 1982 painosta tasan yksi kappale ja toista painosta niinikään yksi kappale.

Muistaakseni sitaatti oli kirjan esipuheesta, joka tosin ei ollut Millsin omaa tekstiä vaan kääntäjien tuottamaa tekstiä.

"Sosiologinen mielikuvitus on kykyä yhdistellä erilaisia, joskus näennäisesti toisiinsa liittymättömiä ilmiöitä ja kykyä liikkua samanaikaisesta analyysin eri tasoilla, tutkailla niin taloudellisia, poliittisia kuin psykologisiakin ilmiöitä." (s. 3)

Kun mietin edellisen kappaleen pohdintaani, se lienee ollut juuri sosiologisen mielikuvituksen käyttämistä. Yritin hahmottaa mielessäni, mikä tämän päivän yhteiskunnassa on kiellettyä kirjallisuutta - siitäkin huolimatta, että mitä tahansa tietokirjallisuutta saa julkaista vapaasti! Esim. opetusviranomaiset hyllyttävät (ilmeisesti) edelleenkin oppikirjoja, jotka käsittelevät esim. seksuaalikasvatusta, niin kuin tekivät 1960-90 - luvuilla.

Nykypäivän sensorit ovat kuitenkin oppineet ns. totalitaarisisten yhteiskuntien (fasismi, kommunismi, sodanaikainen Suomi ym.) virheistä sen, että typerintä, mitä voi tehdä on kieltää (koko) kirja. Silti ainakin 80 - luvulla vielä oppikirjoja, jotka käsittelivät esim. yhdyntää, hyllytettiin.

Yksi tapa tehdä kirjasta kiellettyä on vaieta se kuoliaaksi. Suomen kirjastoseuran Arvosteleva kirjallisuusluettelo arvosteluineen lopetettiin vuonna 1989. Sen avulla vaiennettiin monia kirjoja, so. vaikutettiin siihen, etteivät kirjastot hanki niitä. Kyse ei tällöin ollut tietysti oppikirjoista vaan muista tietokirjoista ja erityisesti kaunokirjallisuudesta.

     *     *     *

Millsin mielikuvitus viittaa erilaisiin lähestymistapoihin ja teorioihin, joita yhteiskuntatieteissä ja kulttuuritutkimuksessa on. Kyse on siis tieto- ja tiedekirjallisuuteen liittyvästä fiktiivisestä elementistä. Empiriaan pohjautuvia tosiasioita, faktoja käytetään tukemaan kulloinkin valittua näkemystä ja näkökulmaa.

"Tietokirjoittamisen kurssilla" tarkastelimme tietoa tiedon (fakta) näkökulmasta. Tämä ei tarkoita sitä, että valitun fiktiivisen näkökulman esim. naisnäkökulman kautta ei olisi mahdollista tuottaa uutta tietoa esim. seksuaalisuudesta. Ennemminkin on niin että tehdyt näkökulmavalinnat ja teoreettiset oletukset tutkittavan kohteen suhteen mahdollistavat tiedon tuottamisen.

Fiktion ja faktan suhde kaunokirjallisuudessa on kompleksisempi kuin kurssilla käsitellyn esimerkin kautta voisi olettaa. Omaelämänkerrallisen tai elämänkerrallisen (fakta) romaanin (fiktio) tekemisessä tietysti sekoitetaan fiktiota ja faktaa toisiinsa. Ja lukijan (näkemys, näkökulma) kannalta tilanne on se, että hän ei välttämättä ole ollenkaan kiinnostunut siitä, mikä kuvailussa on faktaa mikä fiktiota. Hän lukee sitä (ehkä) totena. Yhtenä mahdollisena (KOHTEEN näkökulma) todenmukaisena kuvauksena jonkun ihmisen elämästä. - Tämä on kuitenkin vain perusasetelma, jota voi lähteä tarkemmin miettimään.

Itse asiassa romaani siinä muodossa kuin olemme oppineet sitä ymmärtämään on koko ajan sekoittanut fiktiota ja faktaa toisiinsa. Painotukset ovat koko ajan vaihdelleet esim. realismin (fakta) ja romantiikan (fiktio) välillä. Fakta on korostuneesti ollut faktaa porvarillisista / työväenluokkaisista ihmisistä. Kiinnostamattomina kohteina ovat ulkopuolelle rajautuneet muut ihmisryhmät kuten aateli, josta tuli menneen yhteiskunnan rappion symboli. Vastaavasti köyhistä köyhimmät, työmarkkinoiden ulkopuolella olevat, vallattomat, maan hiljaiset eivät ole oikeastaan koskaan kovasti kiinnostaneet romaanikirjailijoita. Piioista ja rengeistä tuli kiinnostavia vasta, kun he alkoivat haastaa jollain tavalla isäntiään ja emäntiään. Kuvauksen KOHTEINA he eivät olleet kiinnostavia. Heidän näkökulmansa ei ole esim. suomalaisten romaanien tekijöitä kiinnostanut eikä se kiinnosta, koska se ei kuulu romaaniin.

     *     *     *

Pia Houni muistiinpanojeni perusteella totesi, että sosiologisen mielikuvituksen käyttö tietokirjoittamisessa on mm. ROHKEAA kielenkäyttöä, ÄLYLLISIÄ oivalluksia, MONIPUOLISTA ilmaisua ym.

Reagoin välittömästi kysymällä itseltäni, onko näin? Rohkeaa kielenkäyttöä löytyy myös mm. Jussi Halla-ahon blogista ja mielikuvitustakin hänellä on. Onko Halla-aho blogeineen tietokirjoittaja - vai mitä hän on? Entä hänen kriitikkonsa? Entä koko käyty keskustelu esim. Kreikan talouskriisistä ehdotettuine sotilasjunttineen? Ei kovin älyllistä minkään osapuolen näkökulmasta. Latteaa ja luotaantyöntävää. Kukaan ei käynyt oikeasti keskustelemaan esim. siitä mahdollisuudesta, että voisiko Kreikassa ihan oikeasti olla jossain vaiheessa jonkinlainen poikkeustila, onhan tilanne todella poikkeuksellinen. Kukaan ei yrittänyt kääntää Halla-ahon aloittamaa tahallisen provosoivaa keskustelua realistisiin uomiin. Miksi? Sitä todella ihmettelen. Kaikki keskittyivät vain hänen teilaamiseensa. Jopa Timo Soini alistui massiivisen kielteisen julkisuuden edessä. Aika masentavaa keskustelukulttuuria ja poliittista keskustelua.

     *    *    *

TEHTÄVÄ: Oma suhde tietotekstien kirjoittamiseen.

1 - ajattele 2-3 vahvuuttasi
2 - ajattele 2-3 kehittämisen paikkaa (siis heikkoutta)
3 - oman kirjoittamisprosessin reflektio (tarkkaile millainen olet kirjoittajana, miten kirjoitat tietotekstiä)

Tehtävää ei käyty läpi, eikä edes tehty, mutta sutaisin nopeasti paperille jotain ajatuksia.

1 - a) tiedonhakutaidot (eri järjestelmistä ym.) b) keskeisen tiedon seulonta tietomassasta, mistä tahansa (annetusta) näkökulmasta c) kyky päästä nopeasti sisälle itselle uuteen ja outoon asiaan

2 - a) viimeistely, tuotetun tiedon raportointi b) julkaisukanavien löytäminen omille teksteille c) verkostojen puuttuminen (esim. tekstien luettaminen)

     *     *     *

OMAN AIHEEN HAHMOTUS

1- aiheen valinta
2 - aiheen rajaus
3 - taustatiedon hankinta
4 - suunnittelu
5 - tekstien jäsentely
6 - kirjoittamisen työvaiheet
7 - korjaukset
8 - viimeistely

Esseen olisi oltava 3 - 7 sivua.

Toisten tekstien analyysi

Analysoimme kahdessa ryhmässä kahta eri tekstiä. Toinen teksteistä oli Mikael Nikun "Hajuaistimukset liittyvät perimään ja muistiin. Mutta miten? Tunnetko". Toinen teksti oli Tapani Kilpeläisen pienoisessee "Opin sauna, autuas aina". Molemmat tekstit olivat ilmestyneet Helsingin yliopiston "Yliopisto" - lehdessä nro 10 vuonna 2008. 

Oman ryhmäni kohdalle osui edellinen Nikun teksti. Lyhykäisyydessään 1,5 sivun analyysin löydökset olivat seuraavat. (Aikaa oli käytössä puolisen tuntia.)

Kyse oli tiedettä popularisoivasta tekstistä. Pohjana oli Antti Knaapilan tuore väitöskirja, jonka nimeä ei tekstissä tosin ole mainittu.Rakenteeltaan ja käsittelytavaltaan teksti oli uutinen, joka oli tyyliltään uusjournalistinen: kirjoittaja kertoi myös omista kokemuksistaan tekstin alussa ja lopussa. Knaapilaa oli haastateltu ja haastattelua dokumentoitu artikkelissa. Myös Knaapilan vastaväittäjää  Maria Larssonia oli haastateltu artikkelia varten. Tekstistä löytyi kirjoittajan näkökulman lisäksi miesnäkökulmaa, kun  Mikael Niku kertoo väittelijän kertoneen sikojen sukupuoliferomonin hullaannuttavan naiset. - Teksti noudattaa löyhästi uutisen ns. käännetyn pyramidin mallia. Alussa on ingressi, jolla kiinnitetään lukijan huomio. Sitten tulee väitöskirjan lyhyt referaatti, haastattelu ja lopulta käsittely laajenee väitöskirjan tematiikan ulkopuolelle ja aivan lopussa on vielä kirjoittajan omaa pohdintaa. Artikkelin puolivälissä on eräänlainen käänne. Ensin aihetta on käsitelty perimän kautta, minkä jälkeen keskitytään ympäristöön ja siitä oppimiseen.

Tekstissä ovat omat heikkoutensa. Niin kuin yleensäkin uutiset tämä teksti on kirjoitettu nopeasti ja se koostuu lyhyistä hajanaisista fragmenteista, jotka eivät juoheasti nivoudu toisiinsa. Tekstiin on pantu paljon tietoa niin kuin informatiiviseen uutiseen tuleekin panna, mutta tällöin tekstin luettavuus hieman kärsii. Esitetyt faktat on esitetty havainnollisesti. Kaikkia käsitteitä ei ole avattu vaan lukijan on oletettu tietävän aiheesta jotain jo etukäteen. Otsikointi ei ole aivan onnistunut. Otsikossa korostuu sana "Tunnetko", mikä on kirjoitettu suurella ja vahvalla kirjasintyypillä. Lisäksi ingressi on kokonaisuuden kannalta tarpeeton. Tai ingressin olisi voinut rakentaa toisen kappaleen sisällöistä perustellummin.

    *    *    *

Houni korosti, että myös tietoteksistä löytyy draamallisia jännitteitä ym. Samanlaisia rakenteellisia elementtejä kuin kaunokirjallisesta tekstistä. Tekstistä löytyy kirjoittajan äänen ohella muidenkin ääniä ja eri näkökulmia asioihin.

Lähdekritiikistä

Lähteiden käytöstä oli oma lyhyt sessionsa. Tietotekstin työstämiseen liittyy aina lähteiden valikointia ja arviointia, tietojen kyseenalaistamista ym.

Lähdekritiikin kautta haetaan vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:

1 - kuka kirjoittaa?
2 - mitkä ovat tekstin olennaiset asiat?
3 - onko tämä materiaali sellainen, että se tulisi valita lähteeksi?
4 - mitä tekstistä voi lainata omaan tekstiin?
5 - ovatko viitetiedot varmasti oikein? lähteiden varmistus jos esim. sekundaarilähde
6 - miten luotettava käytetty lähde on?


Teksti ja sen merkitykset

Tekstistä voi löytyä kolmenlaisia merkityksiä (M. Halliday).

1 - ideat - tekstin sisältö (intuitiivisesti selvä, että tekstillä on KOHDE)
2 - tekstin pinta - korostukset, painotukset (kirjoittaja viittaa eri tavoin KOHTEESEEN)
3 - interpersoonalliset merkitykset - henkilöt (tekstissä kuuluu myös muiden ääniä)

Tällaisia merkityksiä ei Hounin mukaan tavallisesti mietitä, mutta niitä voi joissain tapauksissa pohtia.

Teksti ja sukupuoli 

80-luvun hengessä Houni kävi läpi tietotekstin sukupuolittuineisuutta. Tyyliin. Nais- ja miesetu- ja loppuliitteet sanoissa - ja mikä on niiden merkitys. Liittyy tietysti yhdyssanoihin. Myös kyse kieleen liittyvistä metaforista. Naiset käyttävät enemmän luontoon liittyvää kieltä, miehet peleihin ja tekniikkaan.

Esim. Jaana Vuoren "7 ohjetta sukupuolesta kirjoittamiseen".

Kysyin: on dikotomista ajatella, että sukupuolia on vain kaksi, jotka ovat merkitseviä? Kirjallisuuden tutkimukseen ovat 80-luvun jälkeen tulleet esim. pervoteoriat.


TEHTÄVÄ - Lukekaa teksti ja esitelkää tekstin sisältö muille 


Kaksi ryhmää luki kaksi eri tekstiä, ja esitteli sen keskeiset sisällöt muille fläppitaululla. Tekstit olivat kirjasta Raimo Jussila ym. "Tieto kirjaksi" (2006). Toinen artikkeli oli Taija Tuomisen "Ideasta toteutukseen", jonka sisällöt olivat tuttuja ensimmäisen opintojakson ajalta. Toinen artikkeli oli Pirjo Hiidenmaan "Mistä tietotekstit on tehty?".

Arpa osui jälkimmäiseen tekstiin.

1) Tietotekstistä löytyy sama perusrakenne kuin kaunokirjallisesta tekstistä.

Alku, keskiosa ja loppu. Takaumat ja ennakoinnit. Kronologia ja sen rikkominen kerronnalla. Kertomuksen ohella tietotekstissä on erittelyjä, kuvausta, perusteluita ja ohjailua. Lisäksi tekstissä on jokin punainen lanka, juoni.

2) Hyvällä tietotekstille on löydettävissä kriteerit

Tekstin on oltava lukijan kannalta: ymmärrettävää, asiallista, täsmällistä, persoonallisesti esitettyä ja lukijaa innostavaa. Kieleltään tekstin on oltava viimeisteltyä, hiottua.

Lisäksi kohderyhmän mukaan kielessä joko on tai ei ole ammattisanastoa, kieli on yksinkertaista tai hieman komplisoidumpaa. Vieraat termit ovat selitetty ym. Tekstin on siis oltava mahdollisimman luettavaa ja myös havainnollista. Havainnollistamista varten on erilaisia tapoja, esitystapoja. Esitystapoja ovat esim. taulukot, graafit, tiivistelmät, määritelmät ym.

Mitä enemmän tekstissä käytetään erilaisia esitystapoja sitä enemmän se fragmentoi tekstiä, tekstin eheys kärsii. Toisin sanoen erilaisten esitystapojen ja tekstin kokonaisuuden on oltava tasapainossa. 

3) Tietotekstin faktat ja fiktio
Tietotekstin takaa löytyy todellisuus tai empiria, kohteet, joista kirjoitetaan. Faktat suhteutetaan kirjoittajan näkemyksiin ja valittuun näkökulmaan.

Kirjoitettaessa otetaan huomioon, mitä lukijat jo tietävät asiasta. Tämä vaikuttaa mm. sanastoon, kieleen ja tyyliin, so. siihen miten kirjoitetaan. Tekstin on oltava kohderyhmän kannalta hyvä, so. luettava ja havainnollinen.

     *     *     *

TEHTÄVÄ - Lukekaa teksti ja esitelkää se. Osa 2

Kolmessa ryhmässä luimme kolme eri tekstiä, jotka esittelimme kolmessa ryhmässä toisillemme. Teksteistä ensimmäinen oli Jussi Kohosen artikkeli kreikkalaisesta runoilijasta Konstadinos P. Kavafiksesta, joka oli julkaistu Helsingin Suomi-Kreikka yhdistyksen jäsenlehdessä. Toinen teksti oli  Teijo Makkosen "Käsikirjoituksesta kirjaksi" teoksesta "Hyvä kirja" ja kolmas oli ote Olof Lagercrantzin kirjasta "Lukemisen ja kirjoittamisen taidosta".

Arpa osui minun ja parini kohdalla Olof Lagercrantziin, jonka runoja olin sattunut lukemaan joitain viikkoja aiemmin, myös hänen Marcel Proustista tekemäänsä kirjaa olin vastikään silmäillyt - ja mieltynyt siihen. Teksti jonka luimme oli lyhyt mutta monipolvinen. Löysimme tekstistä jonkinlainen punaisen langan. Se käsitteli eri tavoin toiseutta, joka oli erilaisen kirjoittamisen ja lukemisen takana. Teksti eteni tajunnanvirtamaisesti poukkoillen - tosin hallitusti - asiasta toiseen. - Kirjoittamisen motiiveina raha ja kunnia mainitaan heti aluksi ohimennen, mutta muutoin keskitytään muihin kysymyksiin.

Kirjoittamisen yhtenä syynä voi olla yksinkertaisesta tarve kirjoittaa. Ääriesimerkkinä on juutalaisgetto, jossa ollut Chaim A. Kaplan halusi dokumentoida kohtaloaan tuleville sukupolville. Toinen syy kirjoittamiseen voi olla jatkuvan yhteyden pitäminen toiseen ihmiseen. Kirjeet poistavat fyysisen ja henkisen etäisyyden ja tuovat ihmiset lähelle toisiaan. Lisäksi kirjoittaminen on terapeuttista ja sillä on mieltä parantava voima. Kirjoittamisen kääntöpuoli on tietysti lukeminen, tekstin dekoodaus, mitkä liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Kirjoittaja itse, se jolle on kirjoitettu, tai kuka tahansa voi vuosituhansienkin jälkeen palata tekstiin, kunhan vain tuntee kielen ja tavan tuottaa tekstiä, kirjoitettua puhetta, tässä kielessä.

Toinen Teijo Makkosen teksteistä käsitteli, miten käsikirjoituksesta saadaan aikaan kirja. Tämä toinen, 3-hengen ryhmä käytti apunaan liitutaulua, mihin se listasi lyhyen artikkelin keskeiset sisällöt. Kaksi seikkaa jäi erityisesti mieleeni: kustannustoimittajan rooli ja keille kirja on suunnattu.- Kirjan voi toki julkaisuttaa ilman kustannustoimittajaakin, mutta laadukas tietokirja lähes aina vaatii ammattilaisen apua käsikirjoituksen loppuunsaattamisessa kirjaksi asti. Jollei kirjaa ole suunnattu milleen kohderyhmälle, voi aina epäillä, tarvitseeko kukaan kirja. Selkeä kohderyhmä helpottaa myös kirjan myyntiä ja markkinointia.

Hyvin toisenlainen oli kolmas Jussi Kohosen artikkeli Konstadinos Kavaliksesta. Itse kiinnitin runoilijan kuvauksessa huomiota hänen yläluokkaiseen asemaansa. Hänen ei tarvinnut hankkia toimeentuloaan kirjoittamalla, mikä vaikutti hänen tuotteliaisuuteensa kirjailijana. Kovin suurta painetta tekstien julkaisemiseen ei siten ollut. Toisaalta hänellä oli yllin kyllin aikaa hioa runojaan ja tehdä niistä yhä parempia, mikä vaikutti lopputulokseen. Runot ovat maailmankirjallisuutta. Lisäksi - mikä mielestäni on tärkeää - hän oli valinnut varsin boheemin elämäntavan, minkä kautta hän pääsi näkemään ihmisiä ja elämää oman luokkansa ulkopuolelta, mikä muuten olisi ollut mahdotonta. Kirjoittaessaan hän ei hylkinyt mitään aiheita.

Ryhmän tietotekstien esittelyt

Kurssilaisten omat tekstit olivat odotusten mukaisesti vaihtelevista aiheista. Trendikkäistä villasukista apteekkirjärjestelmän tulevaisuuteen.

"Villasukista trendiympyröihin" tekstistä pidin. Vaikka en itse neulo enkä ole koskaan neulonut tai edes aikonut neuloa, aihe kiinnosti. Lankoja olen monet kerrat ostanut (lähinnä lahjaksi), osallistunut niiden värjäykseenkin ja mm. pelastanut talanraunioista hienon villatakin 1930 - luvulta, jonka mallia alan ihmiset ihmettelivät. Siis jotain tiesin aiheesta etukäteen.

Teksti oli kuitenkin enemmän kuin sisältönsä ja se oli kirjoitettu viehkeällä tyylillä. Teksti oli ikään kuin kudottu kauniisti sanoja sommitellen yhteen. Hyvin tasapainoinen ja harmoninen kokonaisuus, joka sopi täydellisesti aiheen käsittelyyn.

"Liikuttavaa lyriikkaa" oli sekin taidolla ja tietämyksellä - tosin ilmeisessä kiireessä - kirjoitettu teksti. Kirjoittaja todella tunsi aiheensa, mistä lukija kuitenkin sai vain kalpean aavistuksen. Selvästi, paljon enemmän kuin tekstissä oli sanottu, jäi sanomatta. Joka tapauksessa kiehtova kirjoitus rockkyriikasta ja sen suhteesta (vain painettuun) lyriikkaan, (rock)musiikkiin ja puhekieleen. Itseäni jaksaa aina ihmetyttää, miten sanat ja musiikki esim. suomalaisessa rocklyriikassa ovat kietoutuneet toisiinsa. Vaikkapa Juice Leskisen rocklyriikkaa on lähes mahdoton lukea painettuna, mutta musiikin sisällä se toimii täysin.

"Runoile riemu, tanssi tuska, maalaa maisemasi - ekspressiivinen taideterapia" teksti oli sisällöllisesti hyvin kiinnostava minulle täysin vieraasta aiheesta. Ekspressiivinen taide 1930 - luvulta tuli ensimmäiseksi mieleeni, ja jotain samaa tässä taideterapiassa oli kuin on sitä edeltäneessä taidesuunnassa. Esimerkiksi Saksassa juuri tämän taidesuunnan sisällä - tosin ei käsittääkseni terapiana - esimerkiksi vammaiset tekivät kuvataidetta, mistä oli vastikään eri puolilla Eurooppaa kiertänyt näyttelykin. Ainoa asia, jota jäin tekstin luettuani miettimään, oli miten tehtyä taidetta käsitellään terapiaistunnoissa tms. Siihenkin sain keskusteluiden kautta vastauksen. Tällainen (tiedollinen) aukko, joka herättää kiinnostuksen itse asiaa kohtaan, sopii hyvin myös tietotekstiin!

"Vaikuttava psykoterapia"käsittelee psykoterapiaa yleisellä tasolla. Suuntia on useita, mutta niihin ei tekstissä hukuta vaan suunnat eleettömästi listataan ja kerrotaan, mihin terapian puoliin ne painottuvat. Tietoa annetaan terapioista ja niiden vaikuttavuudesta sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Sen verran että lukija pystyy jollain tavoin arvioimaan ylipäätään terapioiden mielekkyyttä. Teksti on varsin hallittu kokonaisuus. Sinänsä teksti ei vakuuta psykoterapian hyödyllisyydestä tai tarpeellisuudesta, mutta tässä vaiheessa lukemista vastuu siirtyykin lukijalle.

"Työnohjauksen myynti ja markkinointi" on kolmas teksti, joka liippaa läheltä - tai voisi käsitellä - psykoterapiaa. Psykoterapeuttinen lähestymistapa on yksi työnohjauksen suunnista. Tosin sitä ei tässä tekstissä mainita, vaikka työnohjaukseen liittyvien tuotteiden ja palveluiden myynnin ja markkinoinnin kannalta sillä voi olla merkitystä. Yksi tekstin heikkouksista. Muutenkin tekstissä pureudutaan mielestäni riittämättömästi siihen, mitä tarkalleen ottaen ollaan myymässä ja markkinoimassa. Vastaukseksi ei riitä, että jokainen työnohjaaja itse määrittelee vahvuutensa ja osaamisensa. Työnohjaus on kuitenkin kaikki yhdistävä tekijä ja se koostuu tietyistä osakokonaisuuksista oli kohderyhmänä sitten, mikä tahansa ryhmä tai liittyi valittu lähestymistapa mihin tahansa työnohjauksen suuntiin. Joka tapauksessa kiinnostava ja haastava teksti, jota on tämän jälkeen mahdollista lähteä parantelemaan.

"Laaja-alaiset oppimisvaikeudet ja lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen" käsitteli tärkeää yhteiskunnallista kysymystä ja keinoja, joilla siihen voidaan puuttua. Aiheen käsittely oli ehkä hieman yksiulotteista, sillä ongelmatiikka on esitettyä paljon monitahoisempi, mutta hyvä näinkin. Aihe on aidosti hankala. Ensimmäiseksi huomioni tekstiä lukiessa kiinnittyi siihen, miten kirjoittaja oli fiksannut huonosti menestyvät oppilaat ja syrjäytymisen yhteen. Koulumenestys peruskoulussa ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsi tai nuori ei menestyisi ammatillisissa opinnoissa, yleensä elämässä tai esimerkiksi joissain hänelle sopivissa harrastuksissa. Toisinpäin tarkasteltuna myös hyvin koulussa menestyneet oppilaat voivat syrjäytyä monista eri syistä ja myös ns. hyvien, keskiluokkaisten perheiden lapset. Monesti pienet tekijät, jotka jäävät vanhemmilta, opettajilta ja ammattiauttajilta huomaamatta, vaikuttavat mihin suuntaan nuoren kehitys lähtee kulkemaan.- Oppimisvaikeudetkaan eivät tänä päivänä ole syy syrjäytymiseen, sillä diagnostisoidut häiriöt ovat sellaisia, joihin voidaan puuttua. Ongelmana ovat ennemminkin häiriöt, joita ei tunnisteta tai joihin ei riittävän ajoissa puututa.

"Neuvostosotavankien kuoleman talvi 1941-42" liittyy sisällöllisesti "Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset" - tutkimushankkeeseen, joka on tuottanut useita raportteja aiemmin selvittämättömistä sodanaikaisista kysymyksistä, jotka liittyvät suureen joukkoon epäselviä ihmiskohtaloita. Tekstissä on paneuduttu sydänverellä siihen, miten venäläisille sotavangeille kävi mm. suomalaisissa vankileireissä. Tunnettu tosiasia on ollut, että japanilaisten leirien jälkeen Suomessa kuoli toiseksi eniten sotavankeja eli kolmannes syystä tai toisesta. Uudet, kovat faktatkin ovat karua luettavaa. Aiempien tilastojen lisäksi on löytynyt 3 000 rekisteröimätöntäkin vankia. Lisäksi Itä-Karjalan leireissä kuoli suuri joukko yli 4 000 venäjää kieltä puhuvaa siviiliä, mikä viittaa etniseen puhdistukseen. Panee miettimään asioita... Teksti vaatii hieman hiomista, mutta sisällöt ovat kohdillaan.

"Köyhän kansan lääkäreistä lääkejättien palvelukseen" poikkeaa muista teksteistä siinä, että se on aika markkinahenkinen. Lisäksi teksti perustuu ns. auktoriteettiargumentaatioon eli keskeisenä lähteenä käytetään yhden ihmisen antamia lausuntoja kirjoitetusta asiasta. Näkemys apteekkijärjestelmästä ja sen kehittämisestä on varsin yksipuolinen, mutta selkeästi esitetty - ja sopii julkaistavaksi esim. apteekkialan lehdessä. Alan  yhteishenkeä kirjoitus varmastikin nostattaisi monikansallisia yrityksiä ja valtiovallan suunnitelmia vastaan. Hyvä pamflettityyppinen teksti tiettyyn tarkoitukseen, jossa ajetaan jotain hyvänä pidettyä asiaa.

Oman tietotekstin esittely ja kritiikki

Koskaan ei kai pitäisi aloittaa oman tekstin esittelyä puolustelemalla itseään. Teen sen kuitenkin, vaikka se ärsyttää itseänikin. Viime viikot ovat olleet henkilökohtaisessa elämässä 2000 - luvun vaikeimpia, ja olen tyytyväinen, että sain edes jonkinlaisen tekstin raavittua kokoon. Toki olen sitä mieltä, että ammattikirjoittajan tulee pystyä kirjoittamaan tilanteessa kuin tilanteessa laadukkaita tekstejä. Vaikka pää kainalossa. Olen kuitenkin ihminen, joka ei ole kovin energinen - ja vähäinenkin vireystason lasku vaikuttaa paljon siihen, mitä saan aikaan.

     *     *     *

Olen samaa mieltä tekstiäni kritikoineiden kanssa siitä, että esimerkiksi otsikko ei  ehkä vastaa (enää) sisältöä. Otsikko oli työotsikko, jonka kirjoitin itselleni alkaessani penkoa aihetta. Enkä alun jälkeen miettinyt otsikkokysymystä enää uudelleen. (Tosin otsikko ei ole kovin pahasti pielessä, sillä myös tekstin loppuosa käsittelee nimenomaan sitä, saako Ekholmin esimerkiksi valittu tietokirja riittävästi julkisuutta vai ei.)

Toinen kohta johon tekstissä puututtiin oli tekstin kolmas kappale. Luin kappaleen päiväkirjaa tehdessäni uudelleen, mutta tekstin vaikeaselkoisuudesta huolimatta kirjoittaisin kappaleen varmaan vieläkin suunnilleen samalla tavalla. En halua päästää lukijaa helpolla. Miettiessäni itse julkisuuskysmystä koin ahaa-elämyksen. Suurin osa kustantajille tarjoitusta käsikirjoituksista jää julkaisematta tai julkaistaan jossain toisessa muodossa toisilla foorumeilla. Ilmaisu voisi olla selkeämpää, mutta minulla on oma tyylini, jolle olen kenties liiankin uskollinen.

Se, mihin ei puututtu, on tekstikokonaisuus. 2,5 liuskaa käsittelee tietokirjoja yleensä ja 4,5 liuskaa painottuu vain yhteen kirjaan ja sen saamaan julkisuuteen. Jos tekstiä lyhentäisi 1,5 liuskaa, se olisi ehkä paremmin tasapainossa (ja lopussa vielä kokoaisi keskeiset argumentit yhteen). Toisaalta olen halunnut liioitella, jopa surrealistisesti käsitellä yhtä ainoaa kirjaa ja sen sisältöjä, enkä vähiten siitä syystä, että kirja itse käsittelee tietokirjoja ja niiden tulevia kohtaloita!

Tekstin luettavuutta ja ymmärrettävyyttä luultavasti parantaisi, jos kirjoittaisin sen ajatuksella muutamaan kertaan uudelleen (jopa unohtaen alkuperäisen tekstin).

Tekstin voisi kirjoittaa myös monella muulla tyylillä ja painottaa toisia faktoja ja muita näkökulmia (toisin kuin nyt on tehty). Lähtötilanteessa raakamateriaali on siis taivuteltavissa moniin eri muotteihin. Jotain tietoa voisi lisätä mausteeksi ja jonkin toisen tiedon voisi mauttomana tai kitkeränä poistaa.

"Tietokirjoittamisen perusteet" (4 op)

Kaksi viikkoa vierähti nopeasti. Johdatusjakson jälkeen olivat 7.-8.10. FT Pia Hounin  "Tietokirjoittamisen perusteet" (4 op). Itseasiassa jakso jatkuu vielä marraskuun puolivälissä 11.-12.11. samassa Riihimäen kansalaisopiston valkoiseksi rapatussa talossa.

Alun perin seuraavan viikonvaihteen oli tarkoitus olla 28.-29.10., mutta siirtämällä jaksoa hieman eteenpäin essee-tehtävän tekemiseen saatiin hieman lisäaikaa. Toisella kerralla ovat tehdyt tekstit tarkoitus käydä porukalla läpi. Joten ma 7.11. esseen tulisi olla valmis ja toimitettuna Hämeenlinnan kesäyliopiston toimistoon jaettavaksi muille. Esseen ei tarvitse olla pitkä, 3-7 - liuskaa. Päiväkirjaan riittää pari sivua.

Houni on erityisesti teatterin ja dramaturgian tuntija, joten tulevia jaksoja odotan innolla. Kurssilaisista pari oli poissa ja yksi uusikin oli paikalla. Yhteensä meitä oli tällä kertaa seitsemän kynäniekkaa paikalla.

     *     *     *

Muistakin jaksoista ja niiden aikatauluista keskusteltiin - ja sovittiin jatko-ohjelmasta. "Tieteellisen kirjoittamisen perusteet" (4 op) oli alun perin buukattu marraskuun puolivälin tienoille, siis päiviin 11.-12.11., mutta tuolloin on siis "Tietokirjoittamisen perusteiden" jälkimmäinen puolisko. - Tieteellinen kirjoittaminen jää siten hamaan tulevaisuuteen - (mahdollisten) aineopintojen yhteyteen.

"Dramaturgian perusteet" (4 op) sovittiin aloitettavaksi teatteriesityksellä, mistä saisimme tarvittavaa materiaalia kurssia varten. Esitys on 2.12. klo 19 Riihimäen Kino Sammossa. Paikallinen Riihimäen nuorisoteatteri esittää tuolloin "LEX IHMEMAA - Liisan seikkailu" - näytelmän.

Näytelmä perustuu löyhästi kolmeen teokseen Lewis Carrollin "Liisan seikkailut ihmemaassa" ja "Liisan seikkailut peilimaassa" sekä Franz Kafkan "Linna".

Synopsiksen mukaan Liisasta on tullut aikuinen, joka asioi Virastossa samalla tavoin kuin Kafkan Franz K. Linnassa. Liisalle käy samoin kuin Kafkan alter egolle. Mikään ei onnistu. Jossain vaiheessa Liisa joutuu tai pääsee jälleen kerran yhteen ihmemaahan.

Oppimispäiväkirja - versio 1.0.

KIRJOITTAMISEN PERUSTEET  / Taija Tuominen

OPPIMISPÄIVÄKIRJAN TEKEYTYMISEN SEURANTA

25.9.2011
Tämä teksti ei vielä ole varsinainen Oppimispäiväkirja vaan olen Muistikirjastani purkanut tähän blogikirjoitukseen tekemäni 1) tehtävät ja 2) hajanaiset muistiinpanot.
 
Mutta päiväkirja tekeytyy TÄHÄN vähitellen. Toisin sanoen muokkaan blogitekstiä vähitellen.

Luennoilla saadun 3) materiaalin olen käynyt kertaalleen läpi, mutta en ole sitä vielä muutoin käsitellyt. Samoin 4) päiväkirjaan upotettava kirja on valitsematta. (Materiaalin olen pitänyt esillä, kun olen purkanut Muistikirjan sisältöä. Olen myös poiminut aineistosta mm. kirjalistasta kohtia, joihin olen jo viitannut Oppimispäiväkirjassa.)

Listasta huomasin, että reilusta 60 kirjasta toistakymmentä oli jollain tavalla tuttuja. Muutamat oli lukenut kuten Ray Bradburyn "Zen sanataiteessa" (2008), Mihaly Csikszentmihalyin "Flow" (2005), Karlssonin & Kuickin "Kirjoittamisen ihanuus" (2010), Stephen Kingin "Kirjoittamisesta" (2002) sekä Juha-Pekka Koskisen "Harkittu murha" (2009).


     *     *     *

27.9.2011
Nyt Muistikirja on muuttunut Oppimispäiväkirjaksi. En ole kuitenkaan vielä 1) lisännyt siihen  kommentteja lukemani kirjan pohjalta, enkä ole 2) syventänyt omien tekstieni arvioita siitä, mitä olin Muistikirjaan kirjoittanut.

Kirjaa olen kuitenkin käsitellyt alustavasti blogissani. (Aiotko kirjoittaa romaanin?
http://librarian-or-cybrarian.blogspot.com/2011/09/doubtfire-aiotko-kirjoittaa-romaanin.html)

Päätin tässä vaiheessa korostaa omista teksteistäni tekemät arviot (ja muut lisäykset Muistikirjaan) punaisella.

28.9.2011
Tarkoitus on tässä vaiheessa pohtia Dianne Doubtfiren kirjan "Aiotko kirjoittaa romaanin" (1987) kautta "Kirjoittamisen perusteet" kurssin antia. Kirjakommenteissa käytän sinistä väriä. Oppaassa käydään läpi kirjan koko elinkaari ideasta aina tekijänpalkkioihin saakka.

OPPIMISPÄIVÄKIRJA

 Itsestä liikkeelle

Kurssilla aloitettiin siitä, mikä on meille opiskelijoille tutuinta. Meidän omasta elämästämme ja siitä kirjoittamisesta eli elämänkertakirjoittamisesta.

Elämänkertakirjoittamisen ääripäät ovat samat kuin muussakin kaunokirjoittamisessa. Teksti voi perustua yksinomaan elettyyn elämään (monet suomalaiset naiskirjailijat, Harri Sirola) tai sitten se on silkkaa sepitettä (Hannu Raittila).

Erno Paasilinnan "Yksinäisyydessä ja uhmassa" (1984) julistaman kliseen "on elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija" pyörittely. - Molempi parempi. On elettävä ja kirjoitettava. On opittava elämään (ihmisiksi) ja opittava kirjoittamaan (eläimellisesti).

Doubtfire erottaa kategorisesti (oma)elämänkerran ja romaanin kirjoittamisen toisistaan, sillä "romaani ei ole pelkkä sarja toisiinsa liittyviä tapauksia". Se ei ole myöskään tosikertomus, vaikka tapahtumat perustuisivat todellisuuteen. - Tietysti omasta elämästäänkin voi kertoa eri tavoin. Jotkut ihmiset ovat hyviä tarinankertojia. Vanha totuus on, että ihmisen muisti toimii valikoiden. Aika kultaa muistoja, joista tulee ajan myötä tietyllä tavalla sepitettä. Välillä tuntuukin vaikealta erottaa kirjoittamista ja kirjoittamista toisistaan. Tärkeintä lienee lopputulos, sillä lukijahan ei voi varsinkaan vuosikymmenten jälkeen tietää tai selvittää, mikä tarinoissa on totta ja mikä sepitettä ja mikä perustuu mihinkin. 

Lukuvinkit:

Tiina Pystynen. "Miten elämä muuttuu taiteeksi?" (1995)

Taija Tuominen. "Elämänkoulu vai kirjoittajakoulu - jokaisen seminaarin ehdoton vakioaihe" http://www.kultti.net

TEHTÄVÄ 1 – Vaihtoehtoiset tehtävät (10 min). Minästä liikkeelle kirjoittamisessa.

[a] 100 sanaa omasta etunimestä

-         

[b] Minä olen…

[c] Haluan kirjoittaa…

[d] Muistan…

Valitsen sen kummemmin miettimättä toisen vaihtoehdon.

[b] MINÄ OLEN…

 
… ihminen. Näin olen oppinut. Eräästä kirjasta luin, että ihminenkin on eläin, geneettisesti lähellä ihmisapinaa, orankia, gorillaa ja simpanssia. Ehkä minä sitten olen apina tai jotain muuta. Toisaalta mitä väliä sillä on miksi minun olemistani kutsutaan. Olen silti mitä olen.

… mies. Tämän opin varhain. En voi olla tyttö vaikka haluaisin, vaikka voin pukea päälleni hameen ja panna rusetin hiuksiin. En voi myöskään olla samaan aikaan mies ja nainen, tyttö ja poika, vaikka sillekin on olemassa ilmaisuja ihmisten kielessä.

… keski-ikäinen. Yhtä hyvin voisin olla ikäni + 9 kk vanha, enkä ymmärrä miksi hetkeä, jolloin oikeasti synnyin ei lasketa mukaan. Olen ollut olemassa jo ennen hedelmöitymistänikin. Ajatuksena ehkä, tekona tai sellaisen suunnitelmana – tekona jota ei ole vielä toteutettu.

Näin TV:stä ohjelma pikkupojasta joka oli ollut edellisessä elämässään Hollywood-ohjaaja, joka oli kuollut väkivaltaisesti jäätyään oman traktorin alle.

Minä en usko, että olen ollut ennen olemiseni alkua mitään. Kenties vain tähtitomua niin kuin kaikki elävät ja kuolleet oliot Maapallolla ovat. (Kenties elämä on tullut tänne jonkin asteroidin mukana.)

… suomalainen. Tosin kaikkien aikojen toiseksi suosituimman suomalaisen Risto Rytin taitamattoman politikoinnin seurauksena 30-40-lukujen taitteessa menetin kotini ja isänmaani. Tai oikeastaan äitini maan. Olen toisen polven pakolainen vieraassa maassa, vaikka olen sataprosenttisesti suomalainen. Minua ei silti pidetä pakolaisena tai edes pakolaisten jälkeläisenä. Minulta on riistetty kodin ja isänmaan lisäksi identiteetti ja minusta on tehty jotain muuta identiteetiltäni mitä olen. (Näin siis hieman kärjistetysti sanottuna mutta vakavissaan, jos nyt tällaisia asioita voi ylipäätään ottaa kovin vakavasti.)

Vaadin hyvitystä, revanssia. Sellainen minä olen.

En hyväksy, että kaikki aina annetaan anteeksi ja rikollisista tehdään kansallissankareita. Itse asiassa sankarit ovat vain fiktiota ihmisten mielissä, eikä minulla ole mielessäni turhia kuvitelmia mistään. Edes itsestäni. En ole edes oman elämäni sankari.

Olen vain ihminen, eläin, joka haluaa elää elämänsä niin hyvin kuin suinkin. Ja eläimillehän se ei tuota ongelmia. Ne tietävät aina miten olla ja elää hyvin. (Jopa sudet, joita ihmiset ovat vihanneet Euroopassa satoja vuosia.)

Tehtävän tavoitteena oli annetussa ajassa kirjoittaa, mitä "minä olen". Olisinko voinut tehdä sen mitä tein toisin tai paremmin? Varmasti. Jälkikäteen arvioituna en ole varma valinnoistani. Halusin korostaa, ettei ihminen nykymaailmassa voi olla eheä. Kirjoittamisen ja lukemisen ei siksi pidä olla terapointia, vaikka voihan se joissain tilanteissa sitäkin olla. Kirjoittaminen voi myös repiä ihmisen mielen ja elämän - jopa koko maailman riekaleiksi. Niin, tärkeää on tehdä ihmiset tietoiseksi kirjoittamiseen liityvästä elämisvalheesta. Asioiden kaunistelusta.

Oppaan kirjoittaja ajattelee hieman toisin kuin minä - tai ehkä lopulta hyvinkin samalla tavalla. Doubtfire korostaa kirjailijan eheyttä. "Eheä kirjailija ei vaivaa itseään sillä, tuleeko osa yleisöstä ehkä tyytymättömäksi". - Lukijoiden suhtautuminen kuitenkin murtaa kirjoittajan mielen eheyttä. Mitä tyrmäävämpää kritiikki on, sitä enemmän se vaikuttaa. Siksi ajattelisin ennemmin niin päin, ettei eheyteen pidä edes pyrkiä, koska se ei kuitenkaan ole täysin mahdollista. On vain hyväksyttävä se, että elämä ristiriitoineen saa aikaan sen, että ihmisistä tulee rikkinäisiä. Ja kirjailijan tehtävä siten on kuvata ihmistä tuossa häilyvässä tilassa. 

Doubtfire vastustaa kaikkea sensuuria ja itsesensuuria. Kirjailijan on kirjoitettava tinkimättömästi. "Ainoa sensuurin muoto, jota puolustan, on se, minkä kirjoittaja itse asettaa työlleen. Jokaisella ovat omat yksilölliset tabunsa ja rajansa." Juuri näin. Mutta eikö tämä juuri ole koko porvarillisen romaanin kompastuskivi lopulta. Omat rajansa ja tabunsa olisi aina pyrittävä ylittämään. Eheys voi olla lähtökohta vaan ei tavoite.

Kirjoittamisen koostumus eli sisältö

 1) genre eli laji

- genretkin elävät ja muuttuvat koko ajan esim. Helen Fieldingin "Bridget Jonesin" (1996) pohjalta syntynyt chick litin genre.

- lisäksi lajityyppien rajat häilyvät teoksesta toiseen

"Aiotko kirjoittaa romaanin?" - oppaassa keskitytään tietysti romaaniin, mutta kirjoittaa mainitsee johdannossa, että oppaasta voi olla apua minkä tahansa proosan kirjoittamisessa. Doubtfiren huomio on kuitenkin pääasiassa 'tavallisessa' romaanissa, mitä ilmaisua hän käyttää. Lisäksi nuortenkirjoista on oppaassa on jaksonsa.

2) dramaturgia eli rakenne 

- keskeistä pienten, konkreettisten asioiden merkitys

- klassinen esimerkki kirjallisesta naturalismista Emilé Zolan romaanin hevonen kuvaus

- aluksi sokean kaivoshevosen näkökulmasta kaivosonnettomuutta, mikä oli voimakas tehokeino

- vrt myös uutisten - genre (RTV, lehdet) esim. onnettomuuksia uutisoitaessa usein keskitytään yksityiskohtien kuvaamiseen (dramaattisuus) 

Doubtfire vertaa kirjaa puuhun. Tarina muodostaa puun rungon. Juoni ja sen monet juonteet ovat haarautuvia oksia. Yksityiskohdat ovat lehtiä. Puu imee voimansa juurillaan. Taustalla on jokin teema, jonka kirjoittaja haluaa nostaa esiin ja jolle on pohja esim. hänen omassa elämässään. Mielikuvitus on maaperä, joka ruokkii tarinapuuta ja juonioksia ja antaa juurille töitä. - Tähän voisi lisätä että mielikuvituksen ohella maaperää on myös todellisuus, josta kirjoittaja on teemansa ottanut. Fiktio ja fakta kulkevat rinnakkain.

Toisin kuin realistit esim. Zola, Doubtfire korostaa sitä, että tarinan on tarkoitus viihdyttää lukijoita. Hän siis ajattelee niin kuin viihdekirjailija ajattelee. - Ehkä Doubtfire on kuitenkin oikeilla jäljillä. Ajatellaanpa vaikka onnettomuusuutisia. Kuka voi väittää, ettei nauttisi lukiessaan uutisia onnettomuuksista? Se on tietysti asia, mikä on helppo kieltää ja torjua omasta mielestään, sillä sehän on moraalitonta.

3) kielenkäyttö; pastissit ym.

Kielenkäytöstä oppaassa kerrotaan "Tyyli" - jaksossa. "Tyylisi on yhtä kuin sinä, yhtä ainutkertainen kuin sormenjälkesi. Se syntyy kirjoittaessasi luonnollisesti ja pakottamatta." - Tähän on tietysti lisättävissä, että taitojen karttuessa kirjoittaja pystyy tietoisesti muuntelemaan tyyliään ja tekemään esim. pastisseja.

TEHTÄVÄ 2. Vaihtoehtoiset tehtävät (10 min). Kirjoitetaan tietynrakenteinen teksti.

[a] LIMERIKKI

Ruotsinkielisessä lehdistössä tavallisia. Ilpo Tiihonen kirjoittanut Helsingin Sanomiin

"Vanha täti oli kotoisin Stadista,
oli asunut siellä jo snadista.
Istui Eduskuntatalon edessä,
uitti matoa edessään vedessä -
onki pennejä pesuvadista." (Ei-Kaj Plumps, 1989)

1. Ensimmäinen rivi päättyy paikan nimeen             a
2. Toinen rivi rimmaa ensimmäisen kanssa              a
3. Kolmas ja                                                           b
4. Neljäs rivi rimmaavat keskenäään                        b
5.  Yllättävä käänne, rimmaa toisen rivin kanssa       a                          

Yritin aluksi limerikkiä, mutta valitsin paikan nimeksi Hattulan, joka ei ollut kovin onnistunut valinta. Väkinäinen, nopea puurtaminen tuotti seuraavanlaisen onnettoman tuloksen.

-----

Mikä ihmeen HATTULA!
Kas, kun ei Vittula
Tai joku muu Tuppukylä
jossa asuu aina joku kyylä.
Ennemmin vaikka polkupyörän satula.

-----

Aika hirveä, mutta julkaisin sen siksi, että ärsyynnyin yhdestä Tiina Pystysen kommentista. Hän kirjoittaa (annetussa materiaalissa):

"Siellä syvällä itsessäni, perusrakenteissani törmään siihen mikä on yhteistä meille kaikille. Haaveeni on paljastaa ihminen, saada selville mikä nainen on. Halusin kirjoittaa siitä mistä ei puhuta, mutta mitä ihmiset ajattelevat, koska kaikkein syvimmällä henkilökohtaisessa me olemme eniten yksin, epävarmoja, me pelkäämme ja häpeämme". (Runousoppi. Miten elämä muuttuu taiteeksi, 2004)

Siitä mistä ei VOI puhua, ei voi myöskään kirjoittaa. Väitän, ettei Pystynen kirjoita kaikista asioista niin kuin väittää siksi, että hän HÄPEÄÄ kirjoittaa. Hän ei kirjoita esimerkiksi havaitsemistaan miesmäisistä piirteistä itsessään, koska hän kirjoittaa vain siitä mitä on olla nainen. Toisaalta jos puhuu tällä tavoin dikotomisesti ja jakaa ihmiset miehiin ja naisiin, ei voi kovin helposti korostaa sitä, mikä on yhteistä kaikille jne. 

Jos Tiina Pystynen tekisi limerikin, hän ei koskaan - uskon niin - suostuisi näyttämään niin surkeaa limerikkiä kelleen kuin itse olen tehnyt. Hän häpeäisi sitä, ja mitä samalla paljastaisi itsestään. Kaikki mitä hän tekee kirjoittaessaan on loppuun saakka mietittyä - ja vain ja ainoastaan hänen persoonallisuuttaan eheyttävää.

[b] Anhavan runo kokoelmasta "36 runoa" (1958) mukaillen

Runossa yhteensä neljä (4) kappaletta, jokaisessa kolme (3) säettä).

"Opittu tarinat ulkoa ja noustu päiviin,
tehty velkaa, avattu ikkunat, maattu sängyt,
pilkkaan ammuttu ja luettu kirje,"  (36 runoa, 1958)

-----

Käyty koulua vuodesta vuoteen,

tähdätty ylös, oltu alhaalla 
     ja jääty pohjalle

Saatu ei mitään, ei tutkintoa, ei työtä:

istuttu luennoilla, kyllästytty kaikkeen,
soitettu suuta, kuunneltu paljon muuta,

unohdettu kaikki vaivalla opittu,

saatu ei mitään ja mennyttä kaikki,
joka luettu ja kirjoitettu ja luettu ja kirjoitettu.

Sitä on tehty
ikuista elämää 
    odotellessa.

-----

Voisi ehkä parantaa. Tein pilkutusta tähän versioon ja lisäsin pisteen verrattuna siihen, mitä olin käsin kirjoittanut. Vaikea arvioida tällaisia tuotoksia, kun ei ole tehnyt aiemmin. Ehkä sadannen tekstin jälkeen voisi sanoa, että lopputulos on mestariteos tms.

Opas ilmaisee saman asian seuraavasti: "Varaudu siihen, että kirjoitat ainakin yhden kehnon, julkaisukelvottoman romaanikäsikirjoituksen ennen kuin osaat ammattisi." Doubtfire kertoo ilmeisesti kokemuksesta, että proosateksti vaatii noin kolme tai neljä käsittelykertaa ennen puhtaaksi kirjoittamista.

4) materiaalin hankinta

Lähtökohtana on että kaikki on mahdollista. Mistä tahansa mitä on nähnyt, kuullut, haistanut ja maistanut ym. voi kirjoittaa. Omista aistimuksistaan. (Buddhalaisessa psykologiassa oman mielen liikkeitäkin voi havainnoida.)

Aikaan voi sitoutua eri tavoin. Ideaalista ilmeisesti on kirjoittaa joko menneisyydestä, nykyisyydestä tai tulevaisuudesta niin että lukija tietää mistä on kyse. (Sitten on tietysti kuviteltavissa ajaton aika, myyttinen aika. Esim. kalevalainen aika. Unien maailma jossa kaikki sekoittuu yhteen, assosioituu.)

Tutkitun tiedon ja yleensä kaiken sen mitä on lukenut hyödyntäminen. Pienet rikosuutiset lehdessä. (Esim.  Vladimir Nabokovin "Lolita" lähti liikkeelle lehtikirjoituksesta, jossa kerrottiin tytön ja miehen matkasta ympäri USA:a.)

Michel Tournierin "Perjantai" oli mukaelma Daniel Defoen "Robinson Crusoesta". (Niin kuin myös Coetzeen "Foellakin")

Omista (tai muiden) kokemuksista, elämyksistä liikkeelle. Vrt. Tiina Pystysen "Runousoppi. Kuinka elämä muuttui taiteeksi" (2004).

Doubtfire lisää luennolla esitettyyn tähän listaan ajattelun ja tunteet. - Mielestäni lisäys on tärkeä, sillä ihmisen mielessä liikkuu paljon ajatuksia, joita hän ei ehkä halua siellä olevan. Kiellettyjä tunteita ja moraalittomia ajatuksia, jotka liittyvät esim. seksiin ja väkivaltaan. "Pelot ja kaipuu ajavat meitä kirjoittamaan, ja kun luomme niistä vahvaa kaunokirjallisuutta, ne jollakin salaperäisellä tavalla muuttuvat hyväksyttävimmäksi kuin omassa elämässämme". Hienosti kirjoitettu.

Etäännytys

Kirjoittamisen sisältöön on mahdollista ottaa tietoisesti etäisyyttä. (Ensimmäisenä tulee mieleen tässä yhteydessä brechtiläinen draama. Bertold Brechtillä oli kuitenkin kyse asioiden sisäisten suhteiden paljastamisesta etäännytyksen keinoin.)

Senkin voi tehdä eri tavoin - huijaamalla, liioittelemalla, valehtelemalla...

(Itse asiassa ajatus sepitteestä, fiktiosta pitää sisällään jo lähtökohtaisesti ajatuksen etäännytyksestäkin. Ei pyritä kertomaan vain sitä mikä on faktaa, totta.)

Esimerkki. Mikael Håfströmin ohjaama elokuva ”Pahuus” (2002).  K15 – sopii opetuselokuvaksikin. Perustuu Jan Guilloun romaaniin ”Pahuus” (1981).

Omaelämänkerrallinen kirja, jossa kerrotaan elämästä Tukholman lähellä olevan Solbackan rikkaiden koulussa. Guillou joutui tai pääsi kouluun edellisen koulun rehtorin erotettua hänet ja vannottua, ettei tämä pääsisi oppikouluun enää missään. - Elokuvassa opettajat katsovat läpi sormien mm. äärimmäistä koulukiusaamista. Guillou / Erik Ponti mm. ristiinnaulitaan koulun pihalle, ja jätetään pakkaseen makaamaan.

(Nostaa esiin myös kysymyksen kirjoittamisen etiikasta. Motiivit: sensaationhakuisuus / vallantahto / kosto? Guillou halusi kostaa entiselle koululle, mikä lakkautettiin kirjan julkaisemisen jälkeen. Se ei enää saanut valtiolta taloudellista tukea.)

Guillou kertoo DVD:n ekstrojen haastattelussa, että hän on sepittänyt joukon asioita, jotka liittyvät lähinnä häneen itseensä. Hän ei esimerkiksi koskaan seurustellut suomalaisen Marja - nimisen keittiötytön kanssa ja maannut hänen (tai kenenkään muunkaan?) kanssa jne. Hän ei myöskään ollut mikään mestariuimari niin kuin elokuvan Erik Ponti. (Ja epäilen pieksikö hän isäpuolensa niin kuin elokuvassa tapahtui.)

Oppaassa korostetaan etäännyttämisen sijaan eläytymistä, jotka ovat kuitenkin ikään kuin saman asian kääntöpuoli. Guilloun oli luultavasti helpompi kirjoittaa omaelämänkerrallisista asioista upottamalla tarinaan hieman kuviteltuja asioita, joista tuli fiktion kautta totta. - Nähtyäni Guilloun haastattelun ja elokuvan en voinut välttää ajatusta, että hän oli oikeasti rakastunut johonkin nuoreen naiseen oppikoulussa, josta hän haaveili. Kirjassa hän saattoi tehdä haaveista totta, ja mennä tämän kanssa sänkyyn ja tehdä hänet jopa raskaaksi.

Kirjoittamisen aloittaminen

Aloittamisen vaikeus. Liikaa kirjoitettavaa tms.

Sukupolvi, generation X, jolla liikaa liikaa vaihtoehtoja. Ei osaa tehdä valintoja (edes muussa) elämässään. Lopulta ei sitten valitse mitään, kun ei pysty - ja elämä lipuu ohi. Sama jatkuu sukupolvi X:n lapsilla sukupolvi Z:n edustajilla.

Esimerkki. Kalle Päätalo. Jopa hänellä oli vaikeuksia kirjoittamisen alkuvaiheessa. Tuolloin 50-luvulla ei ollut käytössä kymmenittäin kirjoittamista käsitteleviä oppaita. Päätalolla oli kuitenkin Mika Waltarin "Aiotko kirjailijaksi?" (1934), joka auttoi häntä eteenpäin.

Ks. Taija Tuomisen kirjalistan n. 60 kirjaa, josta tosin puuttuu mm. Susie Brightin "How to Write a Dirty Story: Reading, Writing, and Publishing Erotica" (2002). Kirjakauppa Amazonin sivuilla on kirjasta katsauksia. Amazon esittelee kirjaansa amerikkalaisen erotiikan kuningattaren teoksena. Bright vertaa hyvää eroottista kertomusta strip teaseen.

Kirjoittamisen aloittamiseksi on monia temppuja, harjoituksia, joita löytyy kirjallisuudesta. Esimerkiksi on tärkeää kirjoittaa säännöllisesti (esim. 30 minuuttia joka aamu) ja eri mielialoissa. Silloinkin kun kirjoittaminen ei huvita yhtään.

Lukemassani oppaassa keskitytään nimenomaan romaanin kirjoittamisen aloittamiseen - ja kirjan ensimmäisiin lukuihin. Jos ensimmäinen luku epäonnistuu, peli lukijan suhteen on menetetty. Myös romaanin rakenteen kannalta aloitus on tärkeä seikka.  

Doubtfire antaa mielestäni hyvän ohjeen kirjan aloitusjaksoa varten. "Vältä kietomasta lukijaa pitkiin, yksityiskohtaisiin selostuksiin ja kuvailuihin. (..) Pane romaani vauhtiin heti alusta ja tarjoile mahdolliset selostukset pienin annoksin, punottuina toimintaan ja keskusteluihin." 
 

Verkkovinkki: Kirjallisuus- ja kritiikkilehdet http://www.kultti.net/lehdet/5/ -> mm. Kiiltomato.net on kirjallisuuskritiikin verkkolehti.

     *     *     *

TEHTÄVÄ 3. Vaihtoehtoiset tehtävät (5-10 min). Muistellaan tuttuja juttuja kahdessa vaiheessa.

Vaihe 1. muutamalla sanalla asian kuvailu (5 min)

[a] YÖT – Millaisia öitä jäänyt mieleen elämän varrelta

[b] ASUNNOT – Pari kolme sanaa paikoista joissa asunut elämän aikana

[c] LEMMIKIT– Vrt. Yrsa Steniuksen elämänkerta

[d] RAKKAUDET – Esim. kirjoihin, autoon jne.

Valitsin kai mielestäni helpoimman vaihtoehdon muutamassa sekunnissa sen kummemmin miettimättä.

[b] ASUNNOT
- lapsuus rintamamiestalossa Käenmäellä Hattulassa
- talvi kesämökissä Keski-Suomessa, jonka lattia oli niin harva että ruoho näkyi läpi
- rauhallinen opiskelija-asunto Messukylässä lähellä puukirjastoa ja hautausmaata
- Hervannan opiskelija-asunnossa, jonka ikkunasta näkyi Pietilöiden Hervanta-keskus ja konditoria
- vuosi vesitornin juurella Varkaudessa
- syväsataman laidassa Savonlinnassa, valtamerilaivat ikkunan alla sisämaassa
- kerrostalossa lähellä yleistä uimarantaa Katumalla Hämeenlinnassa
- rautatieaseman vieressä Hämeenlinnassa, aamulla kuuli junankuulutukset ikkunasta
- Aulangontien päässä Hämeenlinnassa, Hätilän kartanon paikalla
- keskellä korpea, eteläisellä poronhoitoalueella Puolangalla
- Ilmari Kiannon lapsuuden maisemissa Karhulanvaaralla

-          ym. Lista ei ole täydellinen, ja kai tein alitajuisesti valikointia. Esimerkiksi asuntolat eivät ole mieltäylentäviä paikkoja asua.

Vaihe 2. Valitse joku asunto johon liittyen kerrot tarinan (5 - 10 min)

Mieleeni tuli heinäkuun aamun tunnelma ja kahvin tuoksu, joka ei koskaan päässyt nenääni saakka. Siksi aloin kirjoittaa tästä.

Eräänä heinäaamuna 90-luvun lopulla heräsin Savonlinnan Kuninkaankartanon mäellä kerrostaloasunnossa laivan sireenin ääneen. Hiiltä oli tuotu taas syväsatamaan.

Olin jostain syystä heti aamulla herättyäni hirvittävän huonolla tuulella. En muista miksi.

Menin keittiöön ja otin tiskikoneesta, jota inhosin, lasisen kahvikannun, josta joku oli irrottanut jostain syystä kahvan pois, mikä lisäsi ärtymystäni. Lisäksi kahva ei suostunut menemään edes suostuttelemalla paikoilleen. Lopulta kyllästyin, otin lasisen pannun, panin sen lattialle jalkojeni väliin ja painoin kahvan väkisin paikoilleen.

Kahva menikin paikoilleen, mutta samalla kun se napsahti paikoilleen, kannu hajosi pirstaleiksi – ja käteni ja vaatteeni olivat yltä päältä veressä.

Tiesin heti - ennen kuin edes näin - mitä oli tapahtunut. Olin loukannut oikean käteni lasinsirpaleisiin. Verta tuli hirvittävästi ja jollain siteellä sain tyrehdytettyä veren tulon.

Eteisessä panin lipokkaat jalkaan ja lähdin rauhallisesti kävellen kohti läheistä kaupunginsairaalaa, jonne ehdin muutamassa minuutissa. Ja suoraan leikkauspöydälle. 

Seuraavat neljä viikkoa sitten parantelin lastassa olevaa kättäni tai pikemmin sormea, josta olivat menneet jänteet poikki.

En pitänyt asunnosta. Se oli minulle liian kallis. Siinä oli liikaa tilaa. Ja se oli liian ylellinen. 

Parvekkeestä pidin. Se rajoittui talon takana olevaan puistikkoon. Parvekkeella oli mukava kesäiltaisin istuskella ja lukea tai kirjoittaa – ja juoda aamuisin kahvia.

Huoneistossa oli myös sauna, mikä oli turhistakin turhin kapistus. Lisäksi se oli väärin rakennettu. Kosteus kertyi saunan takana  oleviin rakenteisiin ja sai seinän halkeilemaan.

Talossa sattui kaikkea – yleensä ikävää.Talon eläkkeellä olevat savolaisukot saivat aikaan kaikenlaisia pieniä ja suuria katastrofeja, joita täysipäiset ihmiset eivät koskaan saisi aikaan. He kun olivat mielestään kaikkien alojen asiantuntijoita, jotka eivät koskaan tehneet missään asiassa virheitä.
 
Muutin asunnosta vuotta myöhemmin, eräänä heinäkuun päivänä, vähäksi aikaa muutaman kilometrin päähän Linnankadulle pieneen yksiöön, lähelle Olavinlinnaa.  

Pidin ikkunaa varsinkin öisin auki ja kuuntelin lokkien naurua ja pääskysten kirkunaa, mitkä sekoittuivat Olavinlinnan oopperoihin. Parempaa asuntoa minulla ei ollut ollut aiemmin. Sitten muutin Kainuuseen.

Kovin kaunokirjallisena tekstiä ei voi pitää. Se on jonkin sortin elämänkerrallista kuvaamista, mutta niin oli kai tarkoituskin olla. Tässä vaiheessa.

Kirjavinkkejä: 

Liisa Enwald ym. ”Elämä tarinaksi” (2003) – elämänkerran kirjoittaminen, elämän tragediat

Anu Hirvonen & Co. ”Sata sanaa – tekstintekijän harjoituskirja" (2010) - vihjeitä kirjoittamiseen, ajastaminen, kaupanteko itsen kanssa, pakkosyöttö

Oriveden uudet (2003) & vanhat (1984) opit

etc

Listan ulkopuolelta: Ritva Haavikko "Miten kirjani ovat syntyneet? 1-4" (1969−2000)

Aloitteleva kirjoittaja

Kirjoittajan on elettävä kirjoittajan elämää...

Natalie Goldberg:

 1 – luettava paljon

Kurt Vonnegut ohjasi John Irvingiä. Luki tämän tekstejä ja osoitti tämän tekstien hyvät ja huonot kohdat.
(Niin lukemisen kuin kirjoittamisen taito kehittyy vähitellen.)

Luettava kaikenlaisia tekstejä ja kirjallisuutta. Esim. Meiju Suvaksen kirja. Kiistatta huono kirja, mutta myös melkein kulttikirja (fanipiireissä)!

Lukemisen oltava merkityksellistä kirjoittajalle.

2 – kuuntele syvästi

Elämää / ihmisiä / asioita.

3 – kirjoita paljon

Jokainen kirjoittamistilanne vie taitoa eteenpäin – mielialasta huolimatta kirjoitettava.

Ohjattu kirjoittaminen kehittää sekin – harjoitukset, ei välttämättä toistoja.  

Harjoitukset voivat painottua joko sisältöön tai rakenteeseen

o   sisältö; aiheiden ujuttaminen tehtäviin, sanasta liikkeelle ym.
o   rakenne, muoto; muokkaaminen, viilaus 

"Jokaisen ihmisen tulisi koota ympärilleen pieni ystävällinen katras ja välttää tietoisesti kaikkia masentajia, pahantahtoisia, innostuksen ja energiantappajia". (Silloin en koskaan ole yksin, 1999)

Millaisilla teksteillä ihmiset voidaan vietellä lukemaan? Esim. Claes Anderssonin runo "Pieni siilinpoikanen". Runo tekee kuulemma aina vaikutuksen ihmisiin kirjallisuusterapiassa. Nuoret kokevat sen vapauttavana ja vanhemmat opiskelijat ahdistavana. - Minusta se oli riemastuttava ja mieltä kiihottava! Pieni siili ratakiskoilla kuuntelee - ja odottaa - lämpimänä päivänä auringonpaisteessa pää kiskoa vasten junan tuloa. (Miksi on hyvä lukea, ?)

Opas korostaa jatkuvan, säännöllisen kirjoittamisen merkitystä. Inspiraatiota ei kannata jäädä odottelemaan, sillä se ei tule ehkä koskaan. Samoin suunnittelu tulee ymmärtää lopettaa ajoissa, ja keskittyä sen sijaan kirjoittamiseen.

Kirjavinkkejä:

Natalie Goldberg "Lukeva mieli" (2006)

Merete Mazzarella "Silloin en koskaan ole yksin - lukemisen taidosta" (1999)

Taija Tuominen "Miksi on hyvä lukea" (?)

TEHTÄVÄ 4 – 7 VIRKKEEN NOVELLI (n 5 min)                        

Rakenteiden harjoittelua. Novellissa aina juonen käänteitä, joita ei voi kokonaan etukäteen suunnitella.

1 VIRKE  - MAISEMAN KUVAUS

Aavan meren tuolla puolen väikkyi majakka.

2 VIRKE – JOKU TEKEE JOTAKIN

Muumipappa soutaa veneellä kohti kaukana siintävää majakkaa.

3 VIRKE – REPLIIKKI

- Joko kohta olemme perillä, tuhisee Myy veneen kokossa

4 VIRKE – REPLIIKKI

- Ennen iltaa, Muumipeikko vastaa papan puolesta.

5 VIRKE – KÄÄNNE

1)      YLLÄTTÄVÄ TIETO – OIDIPUS SAI TIETÄÄ…
2)      YLLÄTTÄVÄ TEKO
3)      JÄTTILÄISKÄÄNNE  - ONNETTOMUUS
4)      MUUTOS TUNTEISSA

Vene heilahtaa suuren aallon harjalla, ja Muumipappa pudottaa airon hankaimesta mereen.

6 VIRKE – JOKU TEKEE JOTAIN

Muumipeikko kurkottaa ja yrittää tarttua airoon – mutta se on mennyt menojaan.

7 MAISEMAN KUVAUS

Myy kääntää katseensa kohti majakkaa, mutta mitään edessä ei näy enää mitään.

Mininovellista pienin viilauksin saisi varmaankin ihan kelvollisen. Sanoisinko niin että siitä puuttuu mystinen elementti. Sellainen johon viimeisellä virkkeellä yritin päästä. Yritän saada aikaan tunnelman, jossa majakka on vain mielen sisäinen asia. Samaan aikaan etäinen mutta myös saavutettu.

Vastaavanlaisia lyhyitä kirjoitelmia:

1) Minuuttinovellit – lyhyet tekstit jotka lukee minuutissa, esim. Juhani Peltonen (HS)

2) Krapu /novelletta – 100 sanan novelli

3) Lyhyiden tekstien kokoaminen yhteen – antologiat / kokoelmat 

Perusteet, joilla tekstejä voi koota (lyhyitä tekstejä) yhteen

• LAJI 
• RAKENNE 
• TYYLI 
• TEEMA 
• MILJÖÖ 

ym. eli jokin tekijä, joka yhdistää tekstejä usein löyhästi toisiinsa.

Opas antaa kätevän ohjeen pitkän tekstin, esim. romaanin kokonaisuuden hallintaan heti idea-asteelta lähtien, joka on käytännössä ja kirjoittajakoulutuksissa osoittautunut monesti toimivaksi ratkaisuksi. Tekeytyvät kappaleet voi ennen ensimmäistäkään tekstiriviä jakaa yhdestä 30:een. Tällöin on mahdollista alkaa miettiä romaanin kokonaisuutta palasteltuna osiin. "Tämä neuvo pani minut - vuosia hapuiltuani - keskittymään ennen kaikkea romaanin aloittamiseen ja sen jälkeen pitämään silmällä sitä, miten lopetan teoksen." 

Lisävinkkejä aloittelevalle kirjoittajalle

Pyrkimys (ihan) oman tyylin ja lajin löytämiseksi. Chick lick on uusi genre, joka syntyi vasta 1990-luvulla (Bridget Jones ym.). Sitten kaikki vakiintuneet genret kuten kauhu, jännitys...

Kilpailut! Osallistuminen (ja menenestyminen) ruokkii intoa kirjoittaa lisää. Erilaisten tyylilajien kokeilu. (Vrt. Juha-Pekka Koskinen "Mutta mitä hyötyä siitä on?" -> "Kirjailijan pitää olla kiinnostunut kaikesta, jopa eri tekstilajien kirjoittamisesta, vaikka pitkin hampain.")

Motiivi kirjoittaa – ei välttämättä tavoitteena julkaiseminen. Esim. pöytälaatikkoon kirjoittaminen (Franz Kafka kirjoitti kaikki kirjansa pöytälaatikkoon, ja hänen kirjansa julkaistiin postuumisti.)
Julkaiseminen - lukuisat kanavat (ks.esimerkiksi alan lehdet).

Omaa tyyliä ja lajia ym. tekijöitä tärkeämmäksi asiaksi Doubtfiren kirjassa nousee mieltä kiehtova teema. Kun johonkin asiaan on intohimoinen suhde, kaikki muu tulee sen mukana vaivattomasti. "Kun ryhdyt kirjoittamaan romaania, siirryt kokonaan uuteen maailmaan. Sinun täytyy pelottaa sukeltaa siihen, katsoa sitä, haistella sitä ja tuntea se. Tämän vuoksi on tärkeää, että sinulla on teema, joka on kietonut sinut kokonaan valtoihinsa. Sinun on pakko heittäytyä tuohon uuteen maailmaan."

Linkkivinkkejä:

• Blogit                       (esim. http://www.blogilista.fi )
• Kiiltomato                http://www.kiiltomato.net/
• Rinki (Lappi)            http://www.kemi.fi/rinki/
• Teonsana                  http://www.teonsana.net/
• SKS:n sivusto           http://www.finlit.fi/

Kirjoittajatyypit

[1] Miisa Jääskeläinen (2002)

a) suunnittelija - Kaari Utrion historialliset romaanit
b) keksijä - Sirkka Turkan Klubi-askin pohja

[2] Toinen jako:
a) suoltaja - (vrt. journalistinen työprosessi, joka alkaa suoltamisella)
b) puurtaja - (W. Whitmanin runojen viilaus)

Doubtfire korostaa sekä suoltamisen että suunnittelun merkitystä. Kirjoittaminen on hänestä kuitenkin parempi aloittaa suoltamalla paperille ensin mahdollisimman paljon tekstiä.

Osa kirjoittajan ammattitaitoa on kyky pakottaa itsensä kirjoittamaan.

Äidinkielen opettajan taitoa saada oppilaat kiinnostuneeksi esim. Kalevalasta
Kirjoita: mikä Kalevalassa ja sen lukemisessa ottaa aivoon, millä tavoin kirjoittamisen alkuun.

[3] Kirjoittajia on kahta päätyyppiä Natalie Goldbergin (2004) mukaan:

1) raportoijat & dokumentaristit, joiden on helppo kirjoittaa tietopohjaisia tekstejä
2) joillekin sisällyksettömien kaunokirjallisten tekstien tekeminen on helppoa

Goldberg käyttää tässä yhteydessä ruoanlaitto-metaforaa. Edellisten uuni on kylmä, eikä ruoka kypsy, vaikka ainekset ovat hyvät. Jälkimmäisten uuni on kyllä kuuma, mutta sinne ei ole oikein mitään pantavaa.

Kumpaakin ryhmää voi prepata sille sopivin harjoituksin. Esimerkiksi hehkuttajille voi tarjota jotain uuniin pantavaa. He voivat opetella käyttämään aistejaan ja tekemään havaintoja. Niille jotka eivät saa uuniaan lämpimäksi, voi tarjota harjoituksia, joissa he esimerkiksi opetella kuvaamaan asioita eri näkökulmista.

[4] Joskus kirjoittajat jaetaan muurareihin ja öljyvärimaalareihin.

Muurarit saavat lyhyitä tekstipätkiä valmiiksi, mutta niiden yhdistely tuottaa tuskaa. Maalarit pystyvät kirjoittamaan suoraan valmista tekstiä, mutta tekstissä on paljon viilattavaa.

[5] Kai Ekholm & Rami Heinisuo (1996)
- Apinoija - kopioi malli ja muut
- Pitkän proosan henkilö - Kill your doing
- Puurtaja - tutkijatyyppi, toistaa virheitään
- Tyhjäpää - ei taustoita tai luonnostele, suoraan asiaan
- Arkailija - näpertelee niitä näitä
- Organisoija - työntää Koraani tekstin väliin
- Jahkailija - jättää kaikki viimetinkaan
- Pilvilinnojen rakentaja - ideoi ja ideoi, ei kirjoita

Jos Doubtfiren ohjeita arvioisi yllä olevan listan kautta, niin hän kehottaa menemään suoraan asiaan. Hän on siis Ekholmin & Heinäsuon listan tyhjäpää. Riskinä oppaan ohjeita seurattaessa ehkä on, ettei tulosta synny, mikäli taidot eivät riitä suolletun tekstin muokkaamiseen novellin, romaanin tai johonkin muuhun muotoon. Toki kirjoittaja koko ajan korostaa sitä, että kirjoittamaan voi oppia vain kirjoittamalla. 

Kirjavinkit: 

Kai Ekholm &  Rami Heinisuo. "Kirjoita!: kirjoittajan uudet työvälineet kohti elektronista kirjoittamista" (1996)

Natalie Goldberg. "Avoin mieli. Kuinka elää kirjoittajan elämää" (2004)

Miisa Jääskeläinen. "Sana kerrallaan" (2002)   

etc

Kirjoittamisen prosessikuvaukset

[1] Kirjoittamisen prosessi metafora vuoresta

1)      aineiston keruu
2)      valikointi
3)      kirjoittaminen
4)      viimeistely

Kirjoittaminen on parhaimmillaan sitä, että pystyy uppoutumaan täysin tekemiseensä, mistä käsite 'flow'. Toinen tapa tuottaa tekstiä on urakointi. Kirjoittaminen väkisin. Sekin voi tuottaa hyvää tulosta.

Joskus kirjoittaminen kuitenkin tyrehtyy kokonaan ja sitä sanotaan blokiksi. Edes puurtamalla ei silloin saa mitään aikaan.

Vasta viimeistelyvaiheessa teksti hiotaan. Luonnosvaiheessa, siis kirjoitettaessa, ei lillukanvarsiin kiinnitetä paljon huomiota. Hiomista voi jatkaa periaatteessa loputtomiin, ja se on osattavakin lopettajaa ajoissa. (Jälleen klassinen esimerkki W. Whitmanin ”Ruohoa” – runoteos, jonka hän kirjoitti neljä kertaa kokonaan uudelleen & eri versiot myös julkaisiin hänen omassa painossaan tosin.)

[2] Toinen versio kirjoittamisen prosessista

1)      ideointi
2)      luonnostelu
3)      muokkaus – palaute vasta tässä vaiheessa
4)      viimeistely

Asiat on mahdollista panna aikajanalle, ja seurata prosessin etenemistä. Ideointia voi olla esimerkiksi synopsiksen tekeminen kirjasta tai mielikuvakartta. Joku pystyy rakentamaan kartan pelkästään päähänsä! (esim. G. J. Rammstedt) Prosessissa voidaan - ja täytyykin liikkua edestakaisin - kuljetulla reitistöllä. - Kun luonnos on valmis kaikkine juonen sivupolkuineen, alkaa muokkaus.

Oppaan kirjoitusprosessi lähtee ideoinnista, ei niinkään aineiston keruusta. Tärkeää siis on, että on teema, johon on intohimoinen suhde ja jota haluaa tarkastella puolin ja toisin, mikä tietysti merkitsee myös sitä, että siihen liittyen tarvitsee materiaalia.

TEHTÄVÄ 5 – Sama tyyli kuin Gripenbergillä (15 min)

Katarina Gripenberg, pietarsaarelainen runoilija. Runossa 80-luvun tunnelma. Toistoa, metafiktiota.

"Elle ja minä emme ikinä riidelleet
paitsi serkun rippijuhlissa
kun näytin hänelle keskisormea takapenkiltä
Elle ei pelännyt
vaikka kummanniminen poika jahtasi häntä
Meillä oli ikioma Helvetinkuilu jonka yli vain Elle uskalsi hypätä" (Sinä siellä kaukana näytät tutulta, 2005)

-----

Silloin oltiin kaikki kesät

rannassa, joko Eerolan rannassa jossa asui mustalaisia 
tai sitten Pappilanniemessä.

Pappilanniemessä sillon kun siellä

oli uimakoulu, muullon siellä

ei päässyt rantasaunaan eikä

siellä siksi kannattanut olla

Yleensä me oltiin uimakopin peltikatolla,

ei me tehty mitään

Me vaan oltiin ja kulutettiin

aikaa. Koko päivä

Sitten kun tuli nälkä mentiin

kotiin ja aamulla taas takasin

heti kun päästiin.

Kotona oli aamupäivisin aina

jotain tekemistä. Rantaan

mentiinkin vasta sitten kun

aurinko oli jo korkealla taivaalla –

ja oli jo niin kuuma että

piti päästäkin jo uimaan

Ajettiin pyörillä kotoa lyhintä

reittiä pihoja pellonpientareita pitkin.

Ollikaisen Raunon isä oli sillon vielä kotona,

mutta sen aivot oli jo paskana

ja se joutu Pappilanniemeen itse

Pappilanniemessä oli puuveneitä

joilla saattoi lähteä seikkaileen

pitkin Vanajavettä.

Yleensä Kaupin Joukon kanssa

soudettiin Mierolan sillalle.

Siellä oli tukkilauttoja joiden

päälle ei saanut mennä

mutta mehän tietysti mentiin

Laitettiin vene kiinni pollariin

ja hypättiin lautalta toiselle.

Ihan muuten vaan.

Kukaan ei koskaan tullut

hätistään

Sitä me aina ihmeteltiin

vaikka se oli kiellettyä ja

siitä saatto saada poliisilta

sakot.

Ainoa tai ainoat jotka joskus

hätisti oli naurulokit. Ne oli

kaikkein vihasimpia lokkeja. Niillä kun

oli pesiä rannoilla ja kai lautoillakin

Me ei koskaan päästy niin lähelle

että olis saatu selvitettyä miten oli

Muut pojat ja tytöt eivät juuri

koskaan halunneet lähteä

mukaan.

Niistä oli ajanhaaskuuta

tai tylsää lähteä vaan

souteleen mutta meistä,

minusta ja Joukosta, se oli

hauskaa. Sai olla rauhassa

eikä tarvinnut tehdä mitään

Edes puhua

Yleensä me oltiin monta tuntia

reissussa. Saatettiin välillä

soutaa maihin jossain oudossa

paikassa. Tutkittiin vähän

aikaa rantoja ja sitten jatkettiin

taas matkaa.

Sekin oli kiellettyä. Nousta

toisten rantoihin. Mutta me

noustiin kuitenkin. Varovaisesti

jos nähtiin että rannalla ei ole

vihasen näköisiä mökkiläisiä tai muita

Yleensä meillä ei ollut evästä

mukana. Ei kai oikeastaan

koskaan. Jos ei sattunut

jotain tulemaan mukaan.

Sen takia meidän pitikin

palata omasta mielestä aina

niin nopeasti takaisin vaikka

me ei olisi haluttu vielä.

-----

Tuosta edellisestä tekstistä en osaa paljon sanoa. Se oli elämääni noin 9-10 - vuotiaana ja siinä on niin sisällä, ettei siihen heti pysty ottamaan riittävästi etäisyyttä.

Blokki - kirjoittamisen tyrehtyminen

Mitä tehdä kun ei pysty enää kirjoittamaan.

Syynä joko

1) liika keskittyminen tekstin muotoon ja halu saada teksti nopeasti valmiiksi. Erilaiset keinot päästä edellisestä eroon. 

Esim. Pentti Haanpäällä / Kalervo Palsalla oli välillä ongelmia, joihin hakivar rajuja ratkaisuja.       
Kai Niemistö Jyväskylän yliopiston harjoitustyönä haastatellut kirjailijoita.  Suuri joukko erilaisia tapoja päästä blokista eroon. Ei pantenttiratkaisua.

tai 2) vastarinta, sielussa oleva syy, joka estää etenemästä. Haluaa mutta ei pysty, mihin myös ratkaisukeinoja.

Esim. Claes Andersson / Jyrki Tuulari kirjoittanut aiheesta. Jan Guillou vuosia muhitti "Pahuus" - tekstiään.

Myös 3) täydellisyyden tavoittelu voi myös johtaa blokkiin ja

4) pelko että on huono kirjoittaja.

Ratkaisukeinoja jumiin:

[1] Olisi löydettävä oma viiteryhmä, jonka kanssa keskustella / jolla luettaa tekstejään.

Huom! "Huonon kirjallisuuden seura" / Risto K. Järvinen
Seuran palkinnon on voittanut mm. Riku Korhonen novellista "Rakkautemme raivoavat rapahaudat".
Järvinen on toimittanut kokoelma huonoa kirjallisuutta teokseen "Mallusjokelainen sielunmaisema ja muuta paskaa” (2000) 

 Keinoja päästä blokki-ongelmasta esim.


[1] Kirjoita siitä, mistä kirjoittaisit, jos et olisi jumissa

[2] Kirjoita sellaisten aiheiden lista, joista haluat lähipäivinä kirjoittaa

jne.

Dianne Doubtfiren "Aiotko kirjoittaa romaanin?" - oppaaseen on sisään rakennettu ajatus siitä, miten kirjoittaja välttää kirjoittamisen tyrehtyminen. Jumin välttää ennen muuta säännöllisellä kirjoittamisella. Kun kirjoittaja osaa pyöritellä romaaninsa palikoita, hän pystyy aina työstämään jotain osaa siitä. Doubtfire antaa myös ohjeita missä järjestyksessä ja millä tavoin romaanin eri osia kannattaa alkaa kuroa kokoon. Lisäksi hän korostaa alitajunnan käyttöä ongelmanratkaisussa hyväksi. Henkilöistä kannattaa lähteä liikkeelle ja heidän taustoistaan. On mm. kysyttävä miten päähenkilöt reagoivat paineita aiheuttaviin tilanteisiin. Mitä he tekevät, ja millaiset ajatukset ja tunteet heidän mielessään jylläävät.

Kirjavinkki: 

Elaine Farris "Writing from the Inner Self"  - Nina Hakalahden käännöksessä jumikeinoja

Marketta Kantola "Kirjoita hyvin" (2002) - lista aina hyvistä aiheista tyyliin: elämä ja kuolema

Asko Martinheimo "Parempi lause" (2000) - aiheet läheltä (omat havainnot, kokemukset, muistot)

TEHTÄVÄ 6 – Tee huono aloitus (1-2 min)

Olipa kerran mutta ei ole enää. Näin voisi aloittaa tekstin, joka ei ole satu. Ja tämä ei ole satu. Tai lukijahan sen päättää mikä on mitäkin…

Olisi kai voinut olla huonompikin, siis parempi.

TEHTÄVÄ 7 - Etätehtävä

Tee oppimispäiväkirja (2-3 liuskaa), jossa on oman kirjoittamisen pohdintaa. Mahdolliset kysymykset Taija.K.Tuominen@uta.fi

Lue joku listan kirjoista ja kirjoita siitä päiväkirjaan (2-3 liuskaa).

Vinkki:

Miisa Jääskeläinen "Sana kerrallaan" (2002) - "[Oman tekstin]arviointi on osa kirjoittamisen taito" --> Josip Novakovich "Fiction Writer's Workshop" - kirjan kysymyslista kirjoittajalle

Palauta viimeistään 23.10.2011

     *     *     *

Valitsin kirjaksi Dianne Doubtfiren "Aiotko kirjoittaa romaanin" (1987). Valinnalle ei ollut sen kummempia sisällöllisiä perusteita. Yhtä hyvin olisin voinut valita melkein minkä tahansa muunkin kirjalistan kirjan.  Yksi peruste valinnalle oli kuitenkin se, etten ollut lukenut kirjaa aiemmin.

 

Ensimmäisen lukukerran jälkeen tein kirjan pohjalta kirjoituksen blogiini,

jossa en käsitellyt koko kirjaa. (Aiotko kirjoittaa romaanin?

http://librarian-or-cybrarian.blogspot.com/2011/09/doubtfire-aiotko-kirjoittaa-romaanin.html)