OPPIMISPÄIVÄKIRJAN TEKEYTYMISEN SEURANTA
09.10.2011 Tämä teksti ei vielä ole varsinainen Oppimispäiväkirja vaan olen Muistikirjastani purkanut tähän blogikirjoitukseen kurssin kahden (2) ensimmäisen päivänä aikana 7.-8.10. tehdyt 1) tehtävät ja 2) hajanaiset muistiinpanot. Mutta lopullinen päiväkirja tekeytyy TÄHÄN vähitellen. Toisin sanoen muokkaan blogitekstiä vähitellen.
Pia Houni ei ole vielä toimittanut powerpoint - esitystään, joten sitä en vielä käsittele. Muuta ennakkomateriaalia ja luennolla saatua materiaalia käsittelen myös päiväkirjassa. Näissä kommenteissa käytän punaista väriä.
Kurssin jälkimmäinen puolisko pidetään 11.-12.11. Riihimäellä.
* * *
13.11.2011
Reilu kuukausi on mennyt eikä päiväkirja ole edennyt paljonkaan. Pia Hounin powerpoint - esitys tuli joidenkin päivien päästä postista, ja luin slaidit, mutta ne eivät herättäneet välittömästi mitään sellaisia ajatuksia, jotka olisivat saaneet minut täydentämään päiväkirjaani.
14.11.2011
Ja sitten viimeiset kiusaukset. Suurin osa päiväkirjan loppuosasta on ryhmän tekemien tietotekstien esittelyä ja kommentointia.
OPPIMISPÄIVÄKIRJA
Suoraan asiaan - mistä esseen kirjoitus?
Tietokirjoittamisen perusteiden suoritustapa koostuu kahdesta osasta: osallistumisesta opetukseen Riihimäellä ja oman esseen kirjoittamisesta, itsevalitusta aiheesta. Aivan alussa kävimme jo ensimmäisen keskustelun tehtävistä esseistä, jotka marraskuun puolivälissä käsitellään ryhmässä.
Olin pohdiskellut aihetta edellisenä iltana ja pyöritellyt joitain vaihtoehtoja. Mielessäni yhdistyivät juuri lukaisemani Kai Ekholmin kirjaset "Kielletyistä kirjoista" (1989, 1990, 2000) ja Väinö Kirstinän pienoisessee "Kirjarovioiden valot" (1977) - kokoelmassa sekä oheismateriaalissa olleet "Hyvä kirja" (2006) - kirjan kaksi kirjoitusta.- Tietokirjallisuus on kaikkinensa jollain tavalla ongelmallinen asia. Koin sen omakohtaisesti parisen vuotta sitten ennen kuin päätin pätevöityä kirjastonhoitajaksi. Paljon mieluummin olisin keskittynyt (kulttuuri)toimittajan työhön, ja kirjoittanut esimerkiksi kirja-arvioita eri alojen tietokirjoista.
Lehdet eivät kuitenkaan olleet / ole kovin kiinnostuneita tietokirjoista. Lue: maksamaan tietokirjakriitikoille. Ylipäätään kirjallisuuskriitikoiden ja -arvostelujen määrä lehdissä on viime vuosina koko ajan vähentynyt. Osittain syynä on varmasti se, että kritiikki on siirtynyt netin blogeihin. Mutta voidaan kysyä kumpi oli ensin: blogien määrän kasvu vai kritiikin väheneminen. Olennaista on että tietokirjojen tekeminen lyö leiville, mutta ei niistä puhuminen ja kirjoittaminen.
Edellä on oman esseeni kirjoituksen lähtökohta, idea siitä, mistä aiheesta voisin kirjoittaa. "Hyvä kirja" - teoksessa tieto- ja kaunokirjailija, toimittaja Paula Havaste kertoo omasta kirjailijanurastaan. Myös hän kokee tietokirjoittamisen julkisuuden ongelmalliseksi, ja hän tekee ehdotuksia sen suhteen, miten tähän julkisuuteen voisi vaikuttaa. - Esimerkiksi kustantajat voisivat panostaa tietokirjailijoihin samalla tavalla kuin kaunokirjailijoihin. Ehdotus vaikuttaa hyvältä, mutta on ehkä epärealistinen - eikä välttämättä kovin hyvä. Tietokirjailijoita on paljon enemmän kuin kaunokirjailijoita, eikä kaikkia merkittäviä tietokirjailijoita voi kustantajien toimesta nostaa julkisuuteen. Lisäksi voidaan kysyä, kuinka suuri osa tietokirjoista ja tietokirjailijoista on merkittäviä - ja keiden kannalta merkittäviä.
Professori Mikko Lehtonen on keskittynyt "Hyvä kirja" - artikkelissaan - ainakin otsikon mukaan - kirjojen laadun mittaamiseen. Hyvän tietokirjan kriteereitä tms. ei artikkelissa kuitenkaan nouse esiin. Lehtonen vain tyytyy toteamaan, että moderni erottelu taitoon (tieto) ja taiteeseen (kauno) on aikansa elänyt. Esim. omaelämänkerrallisessa fiktiossa tosiasiat ja sepite sekoitetaan. - Lehtonen olisi mielestäni voinut pysähtyä vähän pidemmäksi aikaan ajatukseen esimerkiksi taitavasta tekemisestä ja toisaalta taitavan tekemisen esittämisestä tai sepittämisestä. Tällä tavoin hän olisi päässyt lähemmäksi 1800-luvulla syntyneen porvarillisen romaanin ja tietokirjan erottelun ydintä. Samalla tietokirjojen viihteellistyminen, mistä hän myös kirjoittaa olisi saanut lihaa luiden ympärille. Porvarillisen / työläisromaanin tarkoitushan on aina myös viihdyttää.
Jos romaani ei viihdyttäisi, sitä ei luettaisi. Viihdyttyminen, (esteettinen) nautinto, on siis olennainen osa kaunokirjaa. Suurin osa suomalaisista tietokirjoista on oppikirjoja, joiden ei ole tarkoitus viihdyttää lukijoitaan. Ne ovat kirjoja, jotka pitävät kustantajat jaloillaan ja mahdollistavat vähempilevikkisten (kauno)kirjojen kustantamisen. Ei-viihdyttävät kirjat ovat myös puritaanisen, työ- ja koulutuskeskeisen kulttuurin ja sivistyksen perusta. Ihmisiä halutaan rasittaa ja stressata suurella määrällä faktatietoa. Ne ovat yhteiskunnan instituutio tai automaatti, jota ei ilmeisesti tarvitse sen kummemmin esitellä tai arvioida julkisuudessa. Ne ovat tehty ammattitaidolla etukäteen tiedettyyn tarpeeseen. Ne esittelevät itse itsensä kouluissa, oppilaitoksissa ja yliopistoissa.
Jäljelle jäävät (suurten kustantajien) tietokirjat ovat mm. niitä, joita kustantajat haluavat myydä vapailla markkinoilla kaikelle kansalle (kalliiseen hintaan). Nämä ovat kirjoja joiden ulkoasuun ja esitystapaan panostetaan, ja joista tehdään tietokirjapalkintojen ehdokaskirjoja. Lisäksi on suuri joukko muita tietokirjoja, joista ei tiedetä (ei ehkä koskaan tulla tietämään) paljon mitään.- Tosin netti blogeineen on muuttanut / muuttamassa melkein kaiken. Se on avannut aivan uudenlaisen mahdollisuuden tuoda esiin mm. tietokirjallisuutta, joka on aiemmin hukkunut - ties minne.
* * *
TÄSSÄ vaiheessa olen viimeistään huomannut - niin kuin kurssin toisena päivänä kertoessani ajatuksistani muille huomasin - että olen ehkä haukannut liian ison palan purtavaksi kerrallaan tai edes palasteltuni pieniksi. On pystyttävä keskittymään johonkin yksittäiseen, konkreettiseen kohteeseen. Kirjaan tai joukkoon kirjoja joiden asema on muuttunut / muuttumassa mahdollisesti joko parempaan tai huonompaan suuntaan.
TRENDINÄ on että esimerkiksi oppikirjoista tehdään myös nettiin oppimateriaalia, mutta se ei ole kustantajille ja oppikirjan tekijöille vielä bisnes. Tilanne on ehkä nopeasti muuttumassa. Mahdollisesti 5-10 vuoden kuluttua esimerkiksi nuorisoasteen filosofian, psykologian, yhteiskuntatiedon ym. painetut kirjat poistuvat kokonaan käytöstä. Sähköisen materiaalin on kuitenkin oltava 100 % luotettavaa. Nykyään häiriöt verkkoyhteyksissä ja (luku)laitteiden puute vielä estävät eMateriaalien täysimittaisen käytön.
* * *
TÄRKEINTÄ kai olisi nyt päättää, mitä minä itse haluan. Tilanne on sama kuin aloitettaessa kirjoittamaan kirjaa! On kehiteltävä ideaa. Ajatukseni oli siis pohtia, kysymystä siitä millä tavoin tällä hetkellä joistain kirjoista tehdään samalla tavalla kiellettyjä kuin ne olivat kiellettyjä esimerkiksi vuosina 1944-1946, jolloin kirjastoista ja kirjakaupoista viranomaiset poistattivat kirjoja. Ajatukseni oli / on, että nykypäivän sensuuri on yhä hienostuneempaa. Itsesensuuristakin on edetty jo pidemmälle, yhä 'sivistyneempään' suuntaan. - Samaan aikaan on yhä enemmän asioita, joita ei voi millään tavoin (tieto- tai kauno)kirjallisuudessa käsitellä.
Kirjoittelin suttupaperin syrjään listan kielletyistä aiheista kirjallisuudessa, joista ei joko kirjoiteta tai haluta kirjoittaa. Aiheet ovat joko tekijälle tai jollekin taholle vaarallisia (fakta) tai sellaiseksi koettuja (fiktio). Fiktion (?) tekijän on esimerkiksi vaaraksi leimaantua (omaelämänkerralliseksi?) pedofiiliksi, jos hän eläytyy pedofiilin elämään ja toimintaan ja kertoo konkreettisesti ja tarkasti joistain tapahtumista, jotka ovat kiellettyjä ja laittomia. Toisin sanoen mielikuvituksen käyttö koituu kirjoittajan kohtaloksi. Pelkän ajattelun katsotaan olevan jo ensimmäinen askel kohti tekoa tai kirjan ajatellaan antavan malleja potentiaalisille tekijöille tms. Lisäksi ongelmana on se, että mielikuvituksen käyttö kirjan tekemisessä (fiktio) ja fantasiointi kuvitelluista asioista (fakta) on ilmeisesti suurimmalle osalle ihmisiä mahdoton asia ymmärtää tai hyväksyä, mikä taas liittyy luterilais-kristilliseen traditioomme, jossa korostetaan puhtaan omantunnon merkitystä. On olemassa likaisia asioita (faktat) joita ei voi tai saa puhua, edes sellaisista asioista, joita koko ajan tapahtuu perheen sisällä, sillä sillä tavoin saadaan omatunnot (fiktio) pidettyä puhtaina. Asiat jotka ei ole mielessä (fiktio?), eivät ole olemassa (fakta?)! Ja on muistettava, että jumala antaa aina kaikki pahimmatkin synnit anteeksi (fiktio, koska on kyse uskon asiasta). Riittää kun rukoilee (aina pahojen ajatusten ja tekojen jälkeen), ja katso - ihme tapahtuu, kaikki saadaan aina anteeksi (fakta, sillä voi taas alkaa tehdä ja toistaa samoja asioita ja tekoja).
* * *
NIIN se lista jonka pikaisesti raapustin ennen ensimmäisen luennon alkua kahvikupposen ääressä.
Otsikko: MISTÄ EI SAA / VOI KIRJOITTAA. Ranskalaisin viivoin lista on seuraavanlainen:
[1] pedofilia ([liittyy] -> [kotona:] insesti, [parisuhteessa:] sadomasokistinen seksi [toisen tahdon vastaisesti], myös kiduttaminen [esim. de Saden "Justinen" oman vaimon ja tyttären kiduttaminen]).
[2] perinteinen terrorismi [kohdistuu anonyymeihin ihmisiin, yleensä uskonnollisesti hyväksytyt motiivit, joko perustuen kristinuskoon tai islaminuskoon tai poliittiseen ideologiaan -> toive paratiisiin pääsystä, ilosanoman levitys ym.]
[3] sabotaasit [tuotannon / kuljetusten haittaaminen; esim. gandhilainen väkivallaton vastarinta kuuluu myös tähän, vaikka se voisi olla paljon tehokkaampaa kuin sotakoneistojen käyttö tai aseellinen maanpuolustus tms.]
[4] ydinvoimalaiskut [motiivina ympäristöajatteluun pohjautuva ideologinen ajatus ydinvoiman osoittamisesta haavoittuvaksi ja vaaralliseksi]
[5] 'eläinterrori' [esim. laboratorioeläinten pelastamiset, häkkieläinten vapauttamiset ym.]
[6] yleensä laittomuudet [jonkin tärkeänä pidetyn asian puolesta; vs moraali & omatunto]
[7] sodan lietsonta [yleensä avoin militarismi, joka peiteltynä kuitenkin on yhteiskunnassa, koska koneistoja rasvataan koko ajan ja myös käytetään 'rauhanturvaamisessa' ym]
[8] maahanmuuttajien vastustaminen, rasismi [ei edes asiallisesti perusteltu 'rasismi' ole hyväksyttyä; samaan aikaan unohdetaan kotikutoinen syvä rasismi, jonka kohteena ovat omat köyhät, työttömät]
[9] fasismi ym. (puolue)ideologiat [ei silti esim. äärioikeistolaisuuden / -vasemmistolaisuuden kielto tms. sinänsä, ei nykymuotoisten puolueiden toiminnan legitimiteetin kyseenalaistamista]
[10] kaikkinaisen 2- [3]moraalin paljastaminen nyky-yhteiskunnasta [vrt "Mefisto" - esimerkillinen perheenisä, joka kävi kesken idyllisten perhejuhlien tms. aikana takahuoneessa kiduttamassa ja tappamassa pari juutalaista]
Jne, jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ohessa vain muutamat ensimmäiseksi mieleen tulleet asiat. SIIS kaikki ne aiheet jotka liittyvät siihen millä tavoin ihmiset tekevät / voivat tehdä toisilleen PAHAA, ovat tietyllä tavalla kiellettyjä aiheita. Ja silti koko ajan tapahtuu kaikenlaista tai ainakin yritetään tehdä em. asioita. - Suomessa on viime aikoina käyty keskustelua ns. vihapuheesta, mikä tarkoittaa itsensuurin & kaikkinaisen puhumattomuuden & kirjoittamattomuuden venyttämisestä ja ulottamisesta yhä laajemmalle. Vihaa ei saisi näyttää ulospäin vaan pitää sisällään, mikä ON vaarallista (fakta). Vaarallisempaa kuin vihasta puhuminen ja vihan NÄYTTÄMINEN (fiktio). - Vihan tunteet ja aggressiot ja niiden ilmaiseminen voivat olla monella tavalla oikeutettuja perusteltuja & ne kuuluvat osaksi ihmisten elämää. Olennaistahan tässä on miten pitkälle vihankierteessä mennään. - TÄSSÄ tieto- ja kaunokirjallisuudella voisi olla paljonkin sanottavaa... Kirjailija voi kuvitella äärimmilleen vietyjä tilanteita. Mutta. Pahuuden tekijöihin ja heidän maailmaansa on voitava eläytyä, kuvitella millaista se on & tehdä se sanoin yhtä hyväksyttäväksi kuin he itse sen tekevät. Muutenhan asiaa ei voi todella ymmärtää eikä löydy lopullisia keinoja puuttua siihen. - Mielen mekanismit, jotka ruokkivat toisiin ihmisiin kohdistuvaa (asiallisesti perusteetonta) haitallista (esim. aggressiivista) ajattelua, puhetta ja käytöstä on paljastettava ja yritettävä muuttaa joksikin toisiksi. Pelkkä pikkuporvarillinen, keskiluokkainen lääkärileikki, terapointi kielellä ja kirjoituksilla ei riitä - sen kummemmin kuin Guantanamo Bay - tyyppiset interventiot ym. rankaisemiset.
* * *
Vastaus kysymykseen "mistä essee" on vielä antamatta. Ehkä se muotoutuu tässä lähipäivänä. Uusin Kai Ekholmin pamfletti "Kirjastot ovat palaessaankin kauniita"(2010) on vielä lukematta. Ehkä sen kautta löytyy lopullinen idea.
C.W. Mills: "Sosiologinen mielikuvitus"
"Tietokirjoittamisen perusteet" - jakson motto oli Millsin klassikkokirjasta "Sosiologinen mielikuvitus" (alk. 1959), joka löytyy myös omasta kirjahyllystäni. Ostin sen vuosia sitten Hämeenlinnan kaupunginkirjaston poistomyynnistä. Tällä hetkellä kirjastossa on vielä kaksi kappaletta kyseistä teosta. Ensimmäistä vuoden 1982 painosta tasan yksi kappale ja toista painosta niinikään yksi kappale.
Muistaakseni sitaatti oli kirjan esipuheesta, joka tosin ei ollut Millsin omaa tekstiä vaan kääntäjien tuottamaa tekstiä.
"Sosiologinen mielikuvitus on kykyä yhdistellä erilaisia, joskus näennäisesti toisiinsa liittymättömiä ilmiöitä ja kykyä liikkua samanaikaisesta analyysin eri tasoilla, tutkailla niin taloudellisia, poliittisia kuin psykologisiakin ilmiöitä." (s. 3)
Kun mietin edellisen kappaleen pohdintaani, se lienee ollut juuri sosiologisen mielikuvituksen käyttämistä. Yritin hahmottaa mielessäni, mikä tämän päivän yhteiskunnassa on kiellettyä kirjallisuutta - siitäkin huolimatta, että mitä tahansa tietokirjallisuutta saa julkaista vapaasti! Esim. opetusviranomaiset hyllyttävät (ilmeisesti) edelleenkin oppikirjoja, jotka käsittelevät esim. seksuaalikasvatusta, niin kuin tekivät 1960-90 - luvuilla.
Nykypäivän sensorit ovat kuitenkin oppineet ns. totalitaarisisten yhteiskuntien (fasismi, kommunismi, sodanaikainen Suomi ym.) virheistä sen, että typerintä, mitä voi tehdä on kieltää (koko) kirja. Silti ainakin 80 - luvulla vielä oppikirjoja, jotka käsittelivät esim. yhdyntää, hyllytettiin.
Yksi tapa tehdä kirjasta kiellettyä on vaieta se kuoliaaksi. Suomen kirjastoseuran Arvosteleva kirjallisuusluettelo arvosteluineen lopetettiin vuonna 1989. Sen avulla vaiennettiin monia kirjoja, so. vaikutettiin siihen, etteivät kirjastot hanki niitä. Kyse ei tällöin ollut tietysti oppikirjoista vaan muista tietokirjoista ja erityisesti kaunokirjallisuudesta.
* * *
Millsin mielikuvitus viittaa erilaisiin lähestymistapoihin ja teorioihin, joita yhteiskuntatieteissä ja kulttuuritutkimuksessa on. Kyse on siis tieto- ja tiedekirjallisuuteen liittyvästä fiktiivisestä elementistä. Empiriaan pohjautuvia tosiasioita, faktoja käytetään tukemaan kulloinkin valittua näkemystä ja näkökulmaa.
"Tietokirjoittamisen kurssilla" tarkastelimme tietoa tiedon (fakta) näkökulmasta. Tämä ei tarkoita sitä, että valitun fiktiivisen näkökulman esim. naisnäkökulman kautta ei olisi mahdollista tuottaa uutta tietoa esim. seksuaalisuudesta. Ennemminkin on niin että tehdyt näkökulmavalinnat ja teoreettiset oletukset tutkittavan kohteen suhteen mahdollistavat tiedon tuottamisen.
Fiktion ja faktan suhde kaunokirjallisuudessa on kompleksisempi kuin kurssilla käsitellyn esimerkin kautta voisi olettaa. Omaelämänkerrallisen tai elämänkerrallisen (fakta) romaanin (fiktio) tekemisessä tietysti sekoitetaan fiktiota ja faktaa toisiinsa. Ja lukijan (näkemys, näkökulma) kannalta tilanne on se, että hän ei välttämättä ole ollenkaan kiinnostunut siitä, mikä kuvailussa on faktaa mikä fiktiota. Hän lukee sitä (ehkä) totena. Yhtenä mahdollisena (KOHTEEN näkökulma) todenmukaisena kuvauksena jonkun ihmisen elämästä. - Tämä on kuitenkin vain perusasetelma, jota voi lähteä tarkemmin miettimään.
Itse asiassa romaani siinä muodossa kuin olemme oppineet sitä ymmärtämään on koko ajan sekoittanut fiktiota ja faktaa toisiinsa. Painotukset ovat koko ajan vaihdelleet esim. realismin (fakta) ja romantiikan (fiktio) välillä. Fakta on korostuneesti ollut faktaa porvarillisista / työväenluokkaisista ihmisistä. Kiinnostamattomina kohteina ovat ulkopuolelle rajautuneet muut ihmisryhmät kuten aateli, josta tuli menneen yhteiskunnan rappion symboli. Vastaavasti köyhistä köyhimmät, työmarkkinoiden ulkopuolella olevat, vallattomat, maan hiljaiset eivät ole oikeastaan koskaan kovasti kiinnostaneet romaanikirjailijoita. Piioista ja rengeistä tuli kiinnostavia vasta, kun he alkoivat haastaa jollain tavalla isäntiään ja emäntiään. Kuvauksen KOHTEINA he eivät olleet kiinnostavia. Heidän näkökulmansa ei ole esim. suomalaisten romaanien tekijöitä kiinnostanut eikä se kiinnosta, koska se ei kuulu romaaniin.
* * *
Pia Houni muistiinpanojeni perusteella totesi, että sosiologisen mielikuvituksen käyttö tietokirjoittamisessa on mm. ROHKEAA kielenkäyttöä, ÄLYLLISIÄ oivalluksia, MONIPUOLISTA ilmaisua ym.
Reagoin välittömästi kysymällä itseltäni, onko näin? Rohkeaa kielenkäyttöä löytyy myös mm. Jussi Halla-ahon blogista ja mielikuvitustakin hänellä on. Onko Halla-aho blogeineen tietokirjoittaja - vai mitä hän on? Entä hänen kriitikkonsa? Entä koko käyty keskustelu esim. Kreikan talouskriisistä ehdotettuine sotilasjunttineen? Ei kovin älyllistä minkään osapuolen näkökulmasta. Latteaa ja luotaantyöntävää. Kukaan ei käynyt oikeasti keskustelemaan esim. siitä mahdollisuudesta, että voisiko Kreikassa ihan oikeasti olla jossain vaiheessa jonkinlainen poikkeustila, onhan tilanne todella poikkeuksellinen. Kukaan ei yrittänyt kääntää Halla-ahon aloittamaa tahallisen provosoivaa keskustelua realistisiin uomiin. Miksi? Sitä todella ihmettelen. Kaikki keskittyivät vain hänen teilaamiseensa. Jopa Timo Soini alistui massiivisen kielteisen julkisuuden edessä. Aika masentavaa keskustelukulttuuria ja poliittista keskustelua.
* * *
TEHTÄVÄ: Oma suhde tietotekstien kirjoittamiseen.
1 - ajattele 2-3 vahvuuttasi
2 - ajattele 2-3 kehittämisen paikkaa (siis heikkoutta)
3 - oman kirjoittamisprosessin reflektio (tarkkaile millainen olet kirjoittajana, miten kirjoitat tietotekstiä)
Tehtävää ei käyty läpi, eikä edes tehty, mutta sutaisin nopeasti paperille jotain ajatuksia.
1 - a) tiedonhakutaidot (eri järjestelmistä ym.) b) keskeisen tiedon seulonta tietomassasta, mistä tahansa (annetusta) näkökulmasta c) kyky päästä nopeasti sisälle itselle uuteen ja outoon asiaan
2 - a) viimeistely, tuotetun tiedon raportointi b) julkaisukanavien löytäminen omille teksteille c) verkostojen puuttuminen (esim. tekstien luettaminen)
* * *
OMAN AIHEEN HAHMOTUS
1- aiheen valinta
2 - aiheen rajaus
3 - taustatiedon hankinta
4 - suunnittelu
5 - tekstien jäsentely
6 - kirjoittamisen työvaiheet
7 - korjaukset
8 - viimeistely
Esseen olisi oltava 3 - 7 sivua.
Toisten tekstien analyysi
Analysoimme kahdessa ryhmässä kahta eri tekstiä. Toinen teksteistä oli Mikael Nikun "Hajuaistimukset liittyvät perimään ja muistiin. Mutta miten? Tunnetko". Toinen teksti oli Tapani Kilpeläisen pienoisessee "Opin sauna, autuas aina". Molemmat tekstit olivat ilmestyneet Helsingin yliopiston "Yliopisto" - lehdessä nro 10 vuonna 2008.
Oman ryhmäni kohdalle osui edellinen Nikun teksti. Lyhykäisyydessään 1,5 sivun analyysin löydökset olivat seuraavat. (Aikaa oli käytössä puolisen tuntia.)
Kyse oli tiedettä popularisoivasta tekstistä. Pohjana oli Antti Knaapilan tuore väitöskirja, jonka nimeä ei tekstissä tosin ole mainittu.Rakenteeltaan ja käsittelytavaltaan teksti oli uutinen, joka oli tyyliltään uusjournalistinen: kirjoittaja kertoi myös omista kokemuksistaan tekstin alussa ja lopussa. Knaapilaa oli haastateltu ja haastattelua dokumentoitu artikkelissa. Myös Knaapilan vastaväittäjää Maria Larssonia oli haastateltu artikkelia varten. Tekstistä löytyi kirjoittajan näkökulman lisäksi miesnäkökulmaa, kun Mikael Niku kertoo väittelijän kertoneen sikojen sukupuoliferomonin hullaannuttavan naiset. - Teksti noudattaa löyhästi uutisen ns. käännetyn pyramidin mallia. Alussa on ingressi, jolla kiinnitetään lukijan huomio. Sitten tulee väitöskirjan lyhyt referaatti, haastattelu ja lopulta käsittely laajenee väitöskirjan tematiikan ulkopuolelle ja aivan lopussa on vielä kirjoittajan omaa pohdintaa. Artikkelin puolivälissä on eräänlainen käänne. Ensin aihetta on käsitelty perimän kautta, minkä jälkeen keskitytään ympäristöön ja siitä oppimiseen.
Tekstissä ovat omat heikkoutensa. Niin kuin yleensäkin uutiset tämä teksti on kirjoitettu nopeasti ja se koostuu lyhyistä hajanaisista fragmenteista, jotka eivät juoheasti nivoudu toisiinsa. Tekstiin on pantu paljon tietoa niin kuin informatiiviseen uutiseen tuleekin panna, mutta tällöin tekstin luettavuus hieman kärsii. Esitetyt faktat on esitetty havainnollisesti. Kaikkia käsitteitä ei ole avattu vaan lukijan on oletettu tietävän aiheesta jotain jo etukäteen. Otsikointi ei ole aivan onnistunut. Otsikossa korostuu sana "Tunnetko", mikä on kirjoitettu suurella ja vahvalla kirjasintyypillä. Lisäksi ingressi on kokonaisuuden kannalta tarpeeton. Tai ingressin olisi voinut rakentaa toisen kappaleen sisällöistä perustellummin.
* * *
Houni korosti, että myös tietoteksistä löytyy draamallisia jännitteitä ym. Samanlaisia rakenteellisia elementtejä kuin kaunokirjallisesta tekstistä. Tekstistä löytyy kirjoittajan äänen ohella muidenkin ääniä ja eri näkökulmia asioihin.
Lähdekritiikistä
Lähteiden käytöstä oli oma lyhyt sessionsa. Tietotekstin työstämiseen liittyy aina lähteiden valikointia ja arviointia, tietojen kyseenalaistamista ym.
Lähdekritiikin kautta haetaan vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:
1 - kuka kirjoittaa?
2 - mitkä ovat tekstin olennaiset asiat?
3 - onko tämä materiaali sellainen, että se tulisi valita lähteeksi?
4 - mitä tekstistä voi lainata omaan tekstiin?
5 - ovatko viitetiedot varmasti oikein? lähteiden varmistus jos esim. sekundaarilähde
6 - miten luotettava käytetty lähde on?
Teksti ja sen merkitykset
Tekstistä voi löytyä kolmenlaisia merkityksiä (M. Halliday).
1 - ideat - tekstin sisältö (intuitiivisesti selvä, että tekstillä on KOHDE)
2 - tekstin pinta - korostukset, painotukset (kirjoittaja viittaa eri tavoin KOHTEESEEN)
3 - interpersoonalliset merkitykset - henkilöt (tekstissä kuuluu myös muiden ääniä)
Tällaisia merkityksiä ei Hounin mukaan tavallisesti mietitä, mutta niitä voi joissain tapauksissa pohtia.
Teksti ja sukupuoli
80-luvun hengessä Houni kävi läpi tietotekstin sukupuolittuineisuutta. Tyyliin. Nais- ja miesetu- ja loppuliitteet sanoissa - ja mikä on niiden merkitys. Liittyy tietysti yhdyssanoihin. Myös kyse kieleen liittyvistä metaforista. Naiset käyttävät enemmän luontoon liittyvää kieltä, miehet peleihin ja tekniikkaan.
Esim. Jaana Vuoren "7 ohjetta sukupuolesta kirjoittamiseen".
Kysyin: on dikotomista ajatella, että sukupuolia on vain kaksi, jotka ovat merkitseviä? Kirjallisuuden tutkimukseen ovat 80-luvun jälkeen tulleet esim. pervoteoriat.
TEHTÄVÄ - Lukekaa teksti ja esitelkää tekstin sisältö muille
Kaksi ryhmää luki kaksi eri tekstiä, ja esitteli sen keskeiset sisällöt muille fläppitaululla. Tekstit olivat kirjasta Raimo Jussila ym. "Tieto kirjaksi" (2006). Toinen artikkeli oli Taija Tuomisen "Ideasta toteutukseen", jonka sisällöt olivat tuttuja ensimmäisen opintojakson ajalta. Toinen artikkeli oli Pirjo Hiidenmaan "Mistä tietotekstit on tehty?".
Arpa osui jälkimmäiseen tekstiin.
1) Tietotekstistä löytyy sama perusrakenne kuin kaunokirjallisesta tekstistä.
Alku, keskiosa ja loppu. Takaumat ja ennakoinnit. Kronologia ja sen rikkominen kerronnalla. Kertomuksen ohella tietotekstissä on erittelyjä, kuvausta, perusteluita ja ohjailua. Lisäksi tekstissä on jokin punainen lanka, juoni.
2) Hyvällä tietotekstille on löydettävissä kriteerit
Tekstin on oltava lukijan kannalta: ymmärrettävää, asiallista, täsmällistä, persoonallisesti esitettyä ja lukijaa innostavaa. Kieleltään tekstin on oltava viimeisteltyä, hiottua.
Lisäksi kohderyhmän mukaan kielessä joko on tai ei ole ammattisanastoa, kieli on yksinkertaista tai hieman komplisoidumpaa. Vieraat termit ovat selitetty ym. Tekstin on siis oltava mahdollisimman luettavaa ja myös havainnollista. Havainnollistamista varten on erilaisia tapoja, esitystapoja. Esitystapoja ovat esim. taulukot, graafit, tiivistelmät, määritelmät ym.
Mitä enemmän tekstissä käytetään erilaisia esitystapoja sitä enemmän se fragmentoi tekstiä, tekstin eheys kärsii. Toisin sanoen erilaisten esitystapojen ja tekstin kokonaisuuden on oltava tasapainossa.
3) Tietotekstin faktat ja fiktio
Tietotekstin takaa löytyy todellisuus tai empiria, kohteet, joista kirjoitetaan. Faktat suhteutetaan kirjoittajan näkemyksiin ja valittuun näkökulmaan.
Kirjoitettaessa otetaan huomioon, mitä lukijat jo tietävät asiasta. Tämä vaikuttaa mm. sanastoon, kieleen ja tyyliin, so. siihen miten kirjoitetaan. Tekstin on oltava kohderyhmän kannalta hyvä, so. luettava ja havainnollinen.
* * *
TEHTÄVÄ - Lukekaa teksti ja esitelkää se. Osa 2
Kolmessa ryhmässä luimme kolme eri tekstiä, jotka esittelimme kolmessa ryhmässä toisillemme. Teksteistä ensimmäinen oli Jussi Kohosen artikkeli kreikkalaisesta runoilijasta Konstadinos P. Kavafiksesta, joka oli julkaistu Helsingin Suomi-Kreikka yhdistyksen jäsenlehdessä. Toinen teksti oli Teijo Makkosen "Käsikirjoituksesta kirjaksi" teoksesta "Hyvä kirja" ja kolmas oli ote Olof Lagercrantzin kirjasta "Lukemisen ja kirjoittamisen taidosta".
Arpa osui minun ja parini kohdalla Olof Lagercrantziin, jonka runoja olin sattunut lukemaan joitain viikkoja aiemmin, myös hänen Marcel Proustista tekemäänsä kirjaa olin vastikään silmäillyt - ja mieltynyt siihen. Teksti jonka luimme oli lyhyt mutta monipolvinen. Löysimme tekstistä jonkinlainen punaisen langan. Se käsitteli eri tavoin toiseutta, joka oli erilaisen kirjoittamisen ja lukemisen takana. Teksti eteni tajunnanvirtamaisesti poukkoillen - tosin hallitusti - asiasta toiseen. - Kirjoittamisen motiiveina raha ja kunnia mainitaan heti aluksi ohimennen, mutta muutoin keskitytään muihin kysymyksiin.
Kirjoittamisen yhtenä syynä voi olla yksinkertaisesta tarve kirjoittaa. Ääriesimerkkinä on juutalaisgetto, jossa ollut Chaim A. Kaplan halusi dokumentoida kohtaloaan tuleville sukupolville. Toinen syy kirjoittamiseen voi olla jatkuvan yhteyden pitäminen toiseen ihmiseen. Kirjeet poistavat fyysisen ja henkisen etäisyyden ja tuovat ihmiset lähelle toisiaan. Lisäksi kirjoittaminen on terapeuttista ja sillä on mieltä parantava voima. Kirjoittamisen kääntöpuoli on tietysti lukeminen, tekstin dekoodaus, mitkä liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Kirjoittaja itse, se jolle on kirjoitettu, tai kuka tahansa voi vuosituhansienkin jälkeen palata tekstiin, kunhan vain tuntee kielen ja tavan tuottaa tekstiä, kirjoitettua puhetta, tässä kielessä.
Toinen Teijo Makkosen teksteistä käsitteli, miten käsikirjoituksesta saadaan aikaan kirja. Tämä toinen, 3-hengen ryhmä käytti apunaan liitutaulua, mihin se listasi lyhyen artikkelin keskeiset sisällöt. Kaksi seikkaa jäi erityisesti mieleeni: kustannustoimittajan rooli ja keille kirja on suunnattu.- Kirjan voi toki julkaisuttaa ilman kustannustoimittajaakin, mutta laadukas tietokirja lähes aina vaatii ammattilaisen apua käsikirjoituksen loppuunsaattamisessa kirjaksi asti. Jollei kirjaa ole suunnattu milleen kohderyhmälle, voi aina epäillä, tarvitseeko kukaan kirja. Selkeä kohderyhmä helpottaa myös kirjan myyntiä ja markkinointia.
Hyvin toisenlainen oli kolmas Jussi Kohosen artikkeli Konstadinos Kavaliksesta. Itse kiinnitin runoilijan kuvauksessa huomiota hänen yläluokkaiseen asemaansa. Hänen ei tarvinnut hankkia toimeentuloaan kirjoittamalla, mikä vaikutti hänen tuotteliaisuuteensa kirjailijana. Kovin suurta painetta tekstien julkaisemiseen ei siten ollut. Toisaalta hänellä oli yllin kyllin aikaa hioa runojaan ja tehdä niistä yhä parempia, mikä vaikutti lopputulokseen. Runot ovat maailmankirjallisuutta. Lisäksi - mikä mielestäni on tärkeää - hän oli valinnut varsin boheemin elämäntavan, minkä kautta hän pääsi näkemään ihmisiä ja elämää oman luokkansa ulkopuolelta, mikä muuten olisi ollut mahdotonta. Kirjoittaessaan hän ei hylkinyt mitään aiheita.
Ryhmän tietotekstien esittelyt
Kurssilaisten omat tekstit olivat odotusten mukaisesti vaihtelevista aiheista. Trendikkäistä villasukista apteekkirjärjestelmän tulevaisuuteen.
"Villasukista trendiympyröihin" tekstistä pidin. Vaikka en itse neulo enkä ole koskaan neulonut tai edes aikonut neuloa, aihe kiinnosti. Lankoja olen monet kerrat ostanut (lähinnä lahjaksi), osallistunut niiden värjäykseenkin ja mm. pelastanut talanraunioista hienon villatakin 1930 - luvulta, jonka mallia alan ihmiset ihmettelivät. Siis jotain tiesin aiheesta etukäteen.
Teksti oli kuitenkin enemmän kuin sisältönsä ja se oli kirjoitettu viehkeällä tyylillä. Teksti oli ikään kuin kudottu kauniisti sanoja sommitellen yhteen. Hyvin tasapainoinen ja harmoninen kokonaisuus, joka sopi täydellisesti aiheen käsittelyyn.
"Liikuttavaa lyriikkaa" oli sekin taidolla ja tietämyksellä - tosin ilmeisessä kiireessä - kirjoitettu teksti. Kirjoittaja todella tunsi aiheensa, mistä lukija kuitenkin sai vain kalpean aavistuksen. Selvästi, paljon enemmän kuin tekstissä oli sanottu, jäi sanomatta. Joka tapauksessa kiehtova kirjoitus rockkyriikasta ja sen suhteesta (vain painettuun) lyriikkaan, (rock)musiikkiin ja puhekieleen. Itseäni jaksaa aina ihmetyttää, miten sanat ja musiikki esim. suomalaisessa rocklyriikassa ovat kietoutuneet toisiinsa. Vaikkapa Juice Leskisen rocklyriikkaa on lähes mahdoton lukea painettuna, mutta musiikin sisällä se toimii täysin.
"Runoile riemu, tanssi tuska, maalaa maisemasi - ekspressiivinen taideterapia" teksti oli sisällöllisesti hyvin kiinnostava minulle täysin vieraasta aiheesta. Ekspressiivinen taide 1930 - luvulta tuli ensimmäiseksi mieleeni, ja jotain samaa tässä taideterapiassa oli kuin on sitä edeltäneessä taidesuunnassa. Esimerkiksi Saksassa juuri tämän taidesuunnan sisällä - tosin ei käsittääkseni terapiana - esimerkiksi vammaiset tekivät kuvataidetta, mistä oli vastikään eri puolilla Eurooppaa kiertänyt näyttelykin. Ainoa asia, jota jäin tekstin luettuani miettimään, oli miten tehtyä taidetta käsitellään terapiaistunnoissa tms. Siihenkin sain keskusteluiden kautta vastauksen. Tällainen (tiedollinen) aukko, joka herättää kiinnostuksen itse asiaa kohtaan, sopii hyvin myös tietotekstiin!
"Vaikuttava psykoterapia"käsittelee psykoterapiaa yleisellä tasolla. Suuntia on useita, mutta niihin ei tekstissä hukuta vaan suunnat eleettömästi listataan ja kerrotaan, mihin terapian puoliin ne painottuvat. Tietoa annetaan terapioista ja niiden vaikuttavuudesta sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Sen verran että lukija pystyy jollain tavoin arvioimaan ylipäätään terapioiden mielekkyyttä. Teksti on varsin hallittu kokonaisuus. Sinänsä teksti ei vakuuta psykoterapian hyödyllisyydestä tai tarpeellisuudesta, mutta tässä vaiheessa lukemista vastuu siirtyykin lukijalle.
"Työnohjauksen myynti ja markkinointi" on kolmas teksti, joka liippaa läheltä - tai voisi käsitellä - psykoterapiaa. Psykoterapeuttinen lähestymistapa on yksi työnohjauksen suunnista. Tosin sitä ei tässä tekstissä mainita, vaikka työnohjaukseen liittyvien tuotteiden ja palveluiden myynnin ja markkinoinnin kannalta sillä voi olla merkitystä. Yksi tekstin heikkouksista. Muutenkin tekstissä pureudutaan mielestäni riittämättömästi siihen, mitä tarkalleen ottaen ollaan myymässä ja markkinoimassa. Vastaukseksi ei riitä, että jokainen työnohjaaja itse määrittelee vahvuutensa ja osaamisensa. Työnohjaus on kuitenkin kaikki yhdistävä tekijä ja se koostuu tietyistä osakokonaisuuksista oli kohderyhmänä sitten, mikä tahansa ryhmä tai liittyi valittu lähestymistapa mihin tahansa työnohjauksen suuntiin. Joka tapauksessa kiinnostava ja haastava teksti, jota on tämän jälkeen mahdollista lähteä parantelemaan.
"Laaja-alaiset oppimisvaikeudet ja lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen" käsitteli tärkeää yhteiskunnallista kysymystä ja keinoja, joilla siihen voidaan puuttua. Aiheen käsittely oli ehkä hieman yksiulotteista, sillä ongelmatiikka on esitettyä paljon monitahoisempi, mutta hyvä näinkin. Aihe on aidosti hankala. Ensimmäiseksi huomioni tekstiä lukiessa kiinnittyi siihen, miten kirjoittaja oli fiksannut huonosti menestyvät oppilaat ja syrjäytymisen yhteen. Koulumenestys peruskoulussa ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsi tai nuori ei menestyisi ammatillisissa opinnoissa, yleensä elämässä tai esimerkiksi joissain hänelle sopivissa harrastuksissa. Toisinpäin tarkasteltuna myös hyvin koulussa menestyneet oppilaat voivat syrjäytyä monista eri syistä ja myös ns. hyvien, keskiluokkaisten perheiden lapset. Monesti pienet tekijät, jotka jäävät vanhemmilta, opettajilta ja ammattiauttajilta huomaamatta, vaikuttavat mihin suuntaan nuoren kehitys lähtee kulkemaan.- Oppimisvaikeudetkaan eivät tänä päivänä ole syy syrjäytymiseen, sillä diagnostisoidut häiriöt ovat sellaisia, joihin voidaan puuttua. Ongelmana ovat ennemminkin häiriöt, joita ei tunnisteta tai joihin ei riittävän ajoissa puututa.
"Neuvostosotavankien kuoleman talvi 1941-42" liittyy sisällöllisesti "Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset" - tutkimushankkeeseen, joka on tuottanut useita raportteja aiemmin selvittämättömistä sodanaikaisista kysymyksistä, jotka liittyvät suureen joukkoon epäselviä ihmiskohtaloita. Tekstissä on paneuduttu sydänverellä siihen, miten venäläisille sotavangeille kävi mm. suomalaisissa vankileireissä. Tunnettu tosiasia on ollut, että japanilaisten leirien jälkeen Suomessa kuoli toiseksi eniten sotavankeja eli kolmannes syystä tai toisesta. Uudet, kovat faktatkin ovat karua luettavaa. Aiempien tilastojen lisäksi on löytynyt 3 000 rekisteröimätöntäkin vankia. Lisäksi Itä-Karjalan leireissä kuoli suuri joukko yli 4 000 venäjää kieltä puhuvaa siviiliä, mikä viittaa etniseen puhdistukseen. Panee miettimään asioita... Teksti vaatii hieman hiomista, mutta sisällöt ovat kohdillaan.
"Köyhän kansan lääkäreistä lääkejättien palvelukseen" poikkeaa muista teksteistä siinä, että se on aika markkinahenkinen. Lisäksi teksti perustuu ns. auktoriteettiargumentaatioon eli keskeisenä lähteenä käytetään yhden ihmisen antamia lausuntoja kirjoitetusta asiasta. Näkemys apteekkijärjestelmästä ja sen kehittämisestä on varsin yksipuolinen, mutta selkeästi esitetty - ja sopii julkaistavaksi esim. apteekkialan lehdessä. Alan yhteishenkeä kirjoitus varmastikin nostattaisi monikansallisia yrityksiä ja valtiovallan suunnitelmia vastaan. Hyvä pamflettityyppinen teksti tiettyyn tarkoitukseen, jossa ajetaan jotain hyvänä pidettyä asiaa.
Oman tietotekstin esittely ja kritiikki
Koskaan ei kai pitäisi aloittaa oman tekstin esittelyä puolustelemalla itseään. Teen sen kuitenkin, vaikka se ärsyttää itseänikin. Viime viikot ovat olleet henkilökohtaisessa elämässä 2000 - luvun vaikeimpia, ja olen tyytyväinen, että sain edes jonkinlaisen tekstin raavittua kokoon. Toki olen sitä mieltä, että ammattikirjoittajan tulee pystyä kirjoittamaan tilanteessa kuin tilanteessa laadukkaita tekstejä. Vaikka pää kainalossa. Olen kuitenkin ihminen, joka ei ole kovin energinen - ja vähäinenkin vireystason lasku vaikuttaa paljon siihen, mitä saan aikaan.
* * *
Olen samaa mieltä tekstiäni kritikoineiden kanssa siitä, että esimerkiksi otsikko ei ehkä vastaa (enää) sisältöä. Otsikko oli työotsikko, jonka kirjoitin itselleni alkaessani penkoa aihetta. Enkä alun jälkeen miettinyt otsikkokysymystä enää uudelleen. (Tosin otsikko ei ole kovin pahasti pielessä, sillä myös tekstin loppuosa käsittelee nimenomaan sitä, saako Ekholmin esimerkiksi valittu tietokirja riittävästi julkisuutta vai ei.)
Toinen kohta johon tekstissä puututtiin oli tekstin kolmas kappale. Luin kappaleen päiväkirjaa tehdessäni uudelleen, mutta tekstin vaikeaselkoisuudesta huolimatta kirjoittaisin kappaleen varmaan vieläkin suunnilleen samalla tavalla. En halua päästää lukijaa helpolla. Miettiessäni itse julkisuuskysmystä koin ahaa-elämyksen. Suurin osa kustantajille tarjoitusta käsikirjoituksista jää julkaisematta tai julkaistaan jossain toisessa muodossa toisilla foorumeilla. Ilmaisu voisi olla selkeämpää, mutta minulla on oma tyylini, jolle olen kenties liiankin uskollinen.
Se, mihin ei puututtu, on tekstikokonaisuus. 2,5 liuskaa käsittelee tietokirjoja yleensä ja 4,5 liuskaa painottuu vain yhteen kirjaan ja sen saamaan julkisuuteen. Jos tekstiä lyhentäisi 1,5 liuskaa, se olisi ehkä paremmin tasapainossa (ja lopussa vielä kokoaisi keskeiset argumentit yhteen). Toisaalta olen halunnut liioitella, jopa surrealistisesti käsitellä yhtä ainoaa kirjaa ja sen sisältöjä, enkä vähiten siitä syystä, että kirja itse käsittelee tietokirjoja ja niiden tulevia kohtaloita!
Tekstin luettavuutta ja ymmärrettävyyttä luultavasti parantaisi, jos kirjoittaisin sen ajatuksella muutamaan kertaan uudelleen (jopa unohtaen alkuperäisen tekstin).
Tekstin voisi kirjoittaa myös monella muulla tyylillä ja painottaa toisia faktoja ja muita näkökulmia (toisin kuin nyt on tehty). Lähtötilanteessa raakamateriaali on siis taivuteltavissa moniin eri muotteihin. Jotain tietoa voisi lisätä mausteeksi ja jonkin toisen tiedon voisi mauttomana tai kitkeränä poistaa.
